Kirjoitettu 16.1.2024

Oulun Perussuomalaisten hallitus 2024

Janne Koskela jatkaa Oulun Perussuomalaisten paikallisyhdistyksen puheenjohtajana.

Oulun Perussuomalaisten hallitus on valinnut järjestäytymiskokouksessaan 14.1.2024 varapuheenjohtajaksi jatkokaudelle Ville Kestilän. Sihteerinä jatkaa Tanja Paakkola.

Hallitus valitsi Tapahtuma- ja turvallisuusvastaavaksi Harri Pekkalan ja koulutusvastaavaksi Matti Rinnekankaan.

—–

Oulun Perussuomalaisten puheenjohtaja Janne Koskela jatkaa piirin 1. varapuheenjohtajana. Mia Pelkonen on valittu uudeksi piirisihteeriksi. Lisäksi Harri Pekkala, Matti Rinnekangas ja Merja Rasinkangas ovat valittu jäseniksi piirihallitukseen.

 

Kirjoitettu 16.1.2024

Valtuustoryhmä 2024

Jukka Huotari jatkaa Oulun Perussuomalaisten valtuustoryhmän puheenjohtajana.

Oulun Perussuomalaisten valtuustoryhmä on valinnut järjestäytymiskokouksessaan 14.1.2024 puheenjohtajiston. Puheenjohtajana jatkaa Jukka Huotari ja varapuheenjohtajaksi valittiin jatkokaudelle Saija Hyvönen. Sihteerinä jatkaa Mia Pelkonen.

Kirjoitettu 12.11.2023

Jussi Halla-aho Oulussa

Isänpäivää vietettiin tänä vuonna Rotuaarilla! Presidenttiehdokas Jussi Halla-aho saapui tapaamaan oululaisia ja piti tapansa mukaan hyvän puheen!

Hyvää Isänpäivää!

Kirjoitettu 1.6.2023

Kevätkokous

Oulun Perussuomalaiset ry:n sääntömääräinen kevätkokous pidetään sunnuntaina 11.6.2023 klo 17 Piiritoimistolla, os. Hallituskatu 11 B LH 3.

Käsitellään sääntömääräiset asiat.

Kokouksen koollekutsujana hallitus.

Kokoukseen ovat oikeutettuja osallistumaan puolueen jäsenmaksun kuluvalta ja edelliseltä vuodelta maksaneet Oulun paikallisyhdistyksen jäsenet.

Tervetuloa!

Kirjoitettu 16.1.2023

Oulun Perussuomalaiset valitsivat uuden johdon valtuustoryhmälleen

Valtuustoryhmä järjestäytyi kokouksessaan 15.1.2023,
ryhmän uudeksi puheenjohtajaksi valittiin Jukka Huotari
ja varapuheenjohtajana jatkaa Saija Hyvönen.
Valtuustoryhmän sihteerinä toimii Mia Pelkonen.

Kirjoitettu 19.12.2022

Tiedote, yleisen syyskokouksen henkilövalinnat

Kokoustiedote: Oulun Perussuomalaiset ry:n henkilövalinnat vuodelle 2023

Oulun Perussuomalaiset ry:n sääntömääräinen syyskokous pidettiin Aleksinkulmassa Oulussa lauantaina 17.12.2022. Kokouksen avasi yhdistyksen puheenjohtaja Janne Koskela, ja kokouksen puheenjohtajana toimi Ville Kestilä. Kokouksessa linjattiin eduskuntavaalistrategiaa, ja Oulun Perussuomalaiset tavoittelee viittä kansanedustajaa. Kansanedustaja Ville Vähämäki tarjosi aamupäivällä Koko kansan maittavaa jouluruokaa lähes neljälle sadalle syöjälle, jonka jälkeen hän toi eduskunnan kuulumiset kokousväelle.

Oulun Perussuomalaiset ry:n yleinen kokous valitsi Janne Koskelan jatkamaan puheenjohtajana. Lisäksi kokousväki valitsi hallitukseen kymmenen (10) varsinaista jäsentä ja heille henkilökohtaiset varajäsenet. Kokouksessa valittujen hallituksen jäsenten toimikausi alkaa 1.1.2023.

Vuoden 2023 hallituksen varsinaisiksi jäseniksi ja heidän henkilökohtaisiksi varajäseniksi valittiin seuraavat henkilöt (varsinaiset jäsenet aakkosjärjestyksessä):

Teuvo Appel – varalla Petri Salo

Jukka Huotari – varalla Juha Saarela

Lare Inkala – varalla Santeri Koskela

Ville Kestilä – varalla Matti Eklund

Anna Koskela – varalla Saija Hyvönen

Tanja Paakkola – varalla Pasi Rousu

Harri Pekkala – varalla Jari Nummela

Mia Pelkonen – varalla Marko Parviainen

Matti Rinnekangas – varalla Helena Tyni

Pekka Ylönen – varalla Antti Rantakokko

 

Oulun Perussuomalaiset ry:n hallitus

Kirjoitettu 30.10.2022

Mediatiedote

TIEDOTE 30.10.2022

Julkaisuvapaa: HETI

RYHMÄNJOHTAJA ANNA KOSKELA LÄHTEE HAKEMAAN PERUSSUOMALAISTEN POHJOIS-POHJANMAAN PIIRIN PUHEENJOHTAJUUTTA

Perussuomalaisten Pohjois-Pohjanmaan piirin puheenjohtaja on vaihtumassa. Nykyinen puheenjohtaja Ahti Moilanen on ilmoittanut, että ei ole enää käytettävissä. Uusi puheenjohtaja vuodelle 2023 valitaan 12.11.2022.

Oulun Perussuomalaiset ry. on päättänyt 30.10.2022 hallituksen kokouksessa esittää uudeksi puheenjohtajaksi Anna Koskelaa.

Anna Koskela on alue- ja kaupunginvaltuutettu, Oulun Kaupunginvaltuuston Perussuomalaisten valtuustoryhmän puheenjohtaja ja Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Perussuomalaisten valtuustoryhmän puheenjohtaja. Hän on toiminut Perussuomalaisten Pohjois-Pohjanmaan piirin varapuheenjohtajana marraskuusta 2020 tammikuuhun 2022.

– ”Pohteen aluevaltuuston perussuomalaisten ryhmänjohtajana tunnistan koko laajan Pohjois-Pohjanmaan erityispiirteet. Puheenjohtajana puolustan alueen perussuomalaisten äänestäjien arvoja ja teen työtä pohjoispohjalaisen parhaaksi Kalajoelta Kuusamoon ja Ii:stä Pyhäjärvelle. Olemme uuden edessä hyvinvointialueen aloittaessa toimintansa 1.1.2023. Tarvitsemme paikallisyhdistysten, aluevaltuustoryhmän ja Pohjois-Pohjanmaan piirin saumatonta yhteistyötä, jotta voimme puolustaa maakuntamme asukkaiden palveluita myös jatkossa.” – Anna Koskela.

Oulun Perussuomalaiset ry.

Lisätietoja:
Puheenjohtaja Janne Koskela 044 5913949

Kirjoitettu 24.1.2022

Vaalitulos on selvillä

Kirjoitettu 16.1.2022

Aluevaalit

23.1.2022 pidetään Suomen ensimmäiset aluevaalit, joissa valitaan aluevaltuustot hyvinvointialueille. Tähän asti kuntien vastuulla on ollut sosiaalihuollon, terveydenhuollon ja pelastustoimen järjestäminen. Jatkossa niistä vastaavat hyvinvointialueet. Hyvinvointialueella on itsehallinto, ja ylintä päätösvaltaa alueen asioissa käyttää aluevaltuusto.

Ennakkoäänestysaika kotimaassa 12.-18.1.2022.

Varsinainen vaalipäivä on 23.1.2022.

MUISTA ANTAA ÄÄNESI!

https://vaalit.perussuomalaiset.fi/aluevaalit/alue/pohjois-pohjanmaa

 

Kirjoitettu 4.11.2021

Hallitus 2022

Kirjoitettu 4.11.2021

Piirikokousedustajat vuodelle 2022

Kirjoitettu 30.10.2021

Tiedote 30.10.2021

Janne Koskela Oulun Perussuomalaisten puheenjohtajaksi

Janne Koskela on valittu yksimielisesti Oulun Perussuomalaiset ry:n hallituksen puheenjohtajaksi vuodelle 2022. Oulun Perussuomalaiset kokoontuivat sääntömääräiseen kevät- ja syyskokoukseen 30.10.2021 Ouluun, Aleksinkulmaan. Nykyinen puheenjohtaja Lare Inkala on aiemmin ilmoittanut, ettei ole enää käytettävissä puheenjohtajan tehtävään.

Kokousväki valitsi hallitukseen seuraavat henkilöt tulevalle vuodelle 2022: Lare Inkala, Matti Rinnekangas, Pekka Ylönen, Jukka Huotari, Teuvo Appel, Tanja Paakkola, Ville Kestilä, Mia Pelkonen, Harri Pekkala ja Anna Koskela.

Tuleva hallitus lupaa kuunnella ja toimia oululaisten parhaaksi. Oulun Perussuomalaisten aluevaaliehdokkaiden hankinta on hyvässä vauhdissa ja vaaleihin valmistautuminen on aloitettu.

Lisätietoja:

Oulun Perussuomalaiset ry

Lare Inkala

puh 040 1819319

 

Janne Koskela

puh 044 5913949

 

Tiedote on julkaisuvapaa heti!

Kirjoitettu 19.9.2021

Sääntömääräinen kevät- ja syyskokous HUOM PAIKKA VAIHTUU!!

Uusi kokouspaikka on Aleksinkulma, Aleksanterinkatu 9, 90100 Oulu.

Oulun Perussuomalaiset ry:n sääntömääräinen kevät- ja syyskokous pidetään lauantaina 30.10.2021 klo 15.00 ( ent. Myllyojan asukastuvalla (Jokivarrenpolku 5, 90650 Oulu).

Käsitellään sääntömääräiset asiat. Kokouksen koollekutsujana hallitus. Tervetuloa!

 

Perussuomalaisten lehteen ei kokouspaikan muutos enää valitettavasti ehtinyt.

Kirjoitettu 18.8.2021

Oulun Perussuomalaisten uudet valtuutetut 2021

Uudet valtuutetut ja varavaltuutetut

valitaan 1. Simula, Jenna 1760 äänimäärä
valitaan 2. Immonen, Olli 910
valitaan 3. Törmi, Jani 689
valitaan 4. Hyvönen, Saija 613
valitaan 5. Vähämäki, Ville 544
valitaan 6. Huotari, Jukka 322
valitaan 7. Richter, Juha 316
valitaan 8. Koskela, Anna 289
valitaan 9. Hetta, Pekka 283
varalla 10. Ylönen, Pekka 265
varalla 11. Enojärvi, Annemari 264
varalla 12. Perätalo, Pekka 259
varalla 13. Inkala, Lare 193
varalla 14. Aikio, Mika 191
varalla 15. Holappa, Veli-Matti 172
varalla 16. Aavavirta, Henri 155
varalla 17. Koskela, Janne 147
varalla 18. Jaara, Antti 142
Kirjoitettu 2.6.2021

Kevätkokous peruttu!

Kirjoitettu 17.5.2021

100 kuntavaaliehdokasta

535 Aavavirta, Henri, veturinkuljettaja

536 Ahonen, Kim, päätoiminen luottamusmies

537 Aikio, Mika, fyysikko

538 Appel, Teuvo, eläkeläinen

539 Asukas, Anssi, asbestinpurkaja

540 Enojärvi, Annemari, tekstiilinhuoltaja

541 Granlund, Henri, kokki

542 Haataja, Jussi, yhdistelmäajoneuvon kuljettaja

543 Heikkinen, Tapio, ohjaaja

544 Helppikangas, Antero, Master of Engineering

545 Hetta, Pekka, veturinkuljettaja

546 Hiltunen, Petri, yrittäjä, koneinsinööri

547 Holappa, Veli-Matti, diplomi-insinööri

548 Huotari, Jukka, aluepäällikkö

549 Hyvärinen, Keijo, yrittäjä

550 Hyvönen, Saija, erikoislääkäri

551 Härö, Mark, ylioppilas, opiskelija

552 Immonen, Jukka Pekka, prosessinhoitaja

553 Immonen, Olli, kansanedustaja, turvallisuusvalvoja

554 Inkala, Lare, yrittäjä, muusikko

555 Jaara, Antti, myyntipäällikkö

556 Kelloniemi, Erik, insinööri

557 Klami, Aleksi, autonkuljettaja

558 Klasila, Vuokko, hoitotyönjohtaja, eläkeläinen

559 Kokko, Jani, prosessinhoitaja

560 Korpelin, Mika, mekaanikko

561 Koskela, Anna, sisällöntuottaja, bloggaaja

562 Koskela, Janne, yrittäjä

563 Koskenkangas, Anitta, merkonomi

564 Koski, Sami, opiskelija

565 Kukkohovi, Antti, opiskelija, sähkö/automaatioasentaja

566 Kummala, Antti, järjestyksenvalvoja, merkonomi

567 Kynsijärvi, Timo, voimajohtoasentaja

568 Kärkkäinen, Ari, maanviljelijä, maanrakennusalan apumies

569 Latvala, Jarmo, yrittäjä

570 Lehmikangas, Tapio, eläkeläinen

571 Leskinen, Seppo, eläkeläinen

572 Leviäkangas, Paavo, sähkömestari

573 Mikkola, Lasse, opettaja, rakennusinsinööri

574 Minerva, Keijo, yrittäjä, eläkeläinen

575 Moilanen, Juha, ict-suunnittelija, pääluottamusmies

576 Määttä, Lauri, yrittäjä

577 Niskanen, Antti, koneensuunnittelija

578 Nissilä, Ari, koneenkuljettaja

579 Nummela, Jari, logistiikan kouluttaja

580 Nummela, Johanna, eläkeläinen

581 Nuojua, Jussi, vanhempi merivartija

582 Nykänen, Seppo, metsänvartija, kiinteistönhoitaja

583 Nylander, Vesa, toimitusjohtaja

584 Okkonen, Ari, diplomi-insinööri

585 Paakkari, Aaro, toimihenkilö

586 Paakkari, Seppo, merkonomi

587 Paakkola, Tanja, merkonomi, markkinointiassistentti

588 Paavola, Teija, lähihoitaja, merkonomi

589 Pajari, Kalle, kauppatieteiden yo, invataksin kuljettaja

590 Palo, Tuomo, eläkeläinen

591 Parviainen, Marko, vartija, aseseppä

592 Pekkala, Harri, kapteeni evp.

593 Pelkonen, Mia, julkishallinnon merkonomi, osastosihteeri

594 Perätalo, Pekka, ahtaaja

595 Pietilä, Matti, insinööri

596 Pirttisalo, Jussi, lähihoitaja

597 Puurunen, Matti, merkonomi

598 Pääkkölä, Annu, koulunkäynninohjaaja

599 Rajakangas, Ylermi, linja-autonkuljettaja

600 Rantakokko, Antti, farmaseutti, laboratorioanalyytikko

601 Rautio, Jussi, tekninen arkkitehti, eläkeläinen

602 Rautiola, Raimo, taloudenhoitaja

603 Richter, Juha, lääkäri

604 Rinnekangas, Matti, eläinlääkäri

605 Rousu, Pasi, lastensuojelun sijaishuollon ohjaaja

606 Saarela, Juha, huoltomestari, insinööri

607 Salonurmi, Marika, psykoterapeutti, yrittäjä

608 Siekkinen, Arto, linja-autonkuljettaja

609 Siipola, Hannu, diplomi-insinööri

610 Siipola, Olga, tulkki

611 Sillankorva, Jukka, kuljettaja

612 Simpanen, Pertti, järjestelmäasiantuntija

613 Simula, Jenna, kansanedustaja, tradenomi

614 Sipola, Mika, tietojenkäsittelyn tradenomi

615 Suuronen, Arja, sairaanhoitaja, FM

616 Säkkinen, Juha, yrittäjä

617 Särkelä, Teemu, yrittäjä

618 Särkilahti, Riina, viestintämanageri

619 Taivalkoski, Pasi, työpäällikkö

620 Tammela, Pirkko, eläkeläinen

621 Tapio, Toni, säiliöyhdistelmäkuljettaja

622 Tenhunen, Niki, BBA/tradenomi

623 Timonen, Markku, eläkeläinen

624 Tulkki, Marko, kirjanpitäjä

625 Tumelius, Eeva, sosionomi

626 Tyni, Helena, lähihoitaja

627 Törmi, Jani, yrittäjä

628 Törnroos, Joni, yrittäjä

629 Vehkaoja, Seppo, rakennuttaja-valvoja

630 Viitanen, Olli-Pekka, linja-autonkuljettaja

631 Vuorma, Ilkka, rakennusalan ammattimies

632 Vähämäki, Ville, kansanedustaja, diplomi-insinööri

633 Väliaho, Titta, liikuntaneuvoja

634 Ylönen, Pekka, varatuomari

Kirjoitettu 26.4.2021

UUSI TOIMISTO

Oulun Perussuomalaisten uuden toimiston osoite on

Hallituskatu 11 B LH 3, 90100 OULU

Seuraa ilmoittelua vaalitapahtumista ja tule tutustumaan uusiin tiloihin!

Tapahtumissa on tavattavissa kuntavaaliehdokkaitamme.

 

Kirjoitettu 11.4.2021

PERUTTU sääntömääräinen kevätkokous 17.4.2021

Oulun Perussuomalaiset ry:n sääntömääräinen kevätkokous on peruttu ja siirretään myöhäisempään ajankohtaan pandemiarajoitusten takia.

Kirjoitettu 10.3.2021

Oulun Perussuomalaisten kuntavaaliehdokkaat 9.3.2021

Oulun Perussuomalaisten kuntavaaliehdokkaat 9.3.2021

Listallamme nyt 96 ehdokasta, täydennämme listan pian täydeksi.

Aavavirta Henri Veturinkuljettaja
Ahonen Kim Luottamusmies
Aikio Mika Fyysikko
Appel Teuvo Eläkeläinen
Asukas Anssi Projektivastaava, Laborantti
Enojärvi Annemari Tekstiilihuoltaja, Merkonomi
Granlund Henri Kokki
Haataja Jussi Yhdistelmäajoneuvon kuljettaja
Heikkinen Tapio Ohjaaja
Helppikangas Antero Master of Engineering
Hetta Pekka Veturinkuljettaja
Hiltunen Petri Yrittäjä, Koneinsinööri
Holappa Veli-Matti Diplomi-insinööri
Huotari Jukka Aluepäällikkö
Hyvärinen Keijo Yrittäjä
Hyvönen Saija Erikoislääkäri
Härö Mark Opiskelija
Immonen Olli Kansanedustaja
Inkala Lare Yrittäjä, Muusikko
Kelloniemi Erik Insinööri
Klami Aleksi Autonkuljettaja
Klasila Vuokko Hoitotyönjohtaja, Eläkeläinen
Kokko Jani Prosessinhoitaja
Korpelin Mika Mekaanikko
Koskela Anna Sisällöntuottaja
Koskela Janne Yrittäjä
Koskenkangas Anitta Merkonomi
Koski Sami Opiskelija
Kukkohovi Antti Opiskelija, Sähkö/automaatioasentaja
Kummala Antti Järjestyksenvalvoja
Kynsijärvi Timo Voimajohtoasentaja
Kärkkäinen Ari Maanviljelijä, Autonasentaja
Latvala Jarmo Yrittäjä
Lehmikangas Tapio Eläkeläinen
Leskinen Seppo Eläkeläinen
Leviäkangas Paavo Sähkömestari
Mikkola Lasse Opettaja, Rakennusinsinööri
Minerva Keijo Yrittäjä, Eläkeläinen
Moilanen Juha Pääluottamusmies
Määttä Lauri Yrittäjä
Niskanen Antti Koneensuunnittelija
Nissilä Ari Koneenkuljettaja
Nummela Jari Logistiikan kouluttaja
Nummela Johanna Eläkeläinen
Nuojua Jussi Vanhempi merivartija
Nykänen Seppo Metsänvartija
Nylander Vesa Toimitusjohtaja
Okkonen Ari Diplomi-insinööri
Paakkari Aaro Eläkeläinen
Paakkari Seppo Merkonomi
Paakkola Tanja Markkinointiassistentti
Paavola Teija Lähihoitaja, merkonomi
Pajari Kalle Inva- ja paaritaksinkuljettaja
Palo Tuomo Eläkeläinen
Parviainen Marko Vartija, Aseseppä
Pekkala Harri Kapteeni evp.
Pelkonen Mia Julkishallinnon merkonomi, osastonsihteeri
Perätalo Pekka Ahtaaja
Pietilä Matti Insinööri
Pirttisalo Jussi Lähihoitaja
Puurunen Matti Merkonomi
Pääkkölä Annu Koulunkäynninohjaaja
Rajakangas Ylermi Linja-autonkuljettaja
Rantakokko Antti Farmaseutti
Rautio Jussi Tekninen Arkkitehti, Eläkeläinen
Rautiola Raimo Taloudenhoitaja, KTS
Richter Juha Lääkäri
Rinnekangas Matti Eläinlääkäri
Rousu Pasi Lastensuojelun sijaishuollon ohjaaja
Saarela Juha Huoltomestari, Insinööri
Siekkinen Arto Linja-autonkuljettaja
Siipola Hannu Diplomi-insinööri
Siipola Olga Tulkki
Sillankorva Jukka Kuljettaja
Simula Jenna Kansanedustaja
Sipola Mika Tietojenkäsittelyn tradenomi
Suuronen Arja Sairaanhoitaja, FM
Säkkinen Juha Yrittäjä
Särkelä Teemu Yrittäjä
Särkilahti Riina Viestintämanageri
Taivalkoski Pasi Työpäällikkö
Tammela Pirkko Eläkeläinen
Tapio Toni Säiliöyhdistelmän kuljettaja
Tenhunen Niki Tradenomi
Timonen Markku Eläkeläinen
Tulkki Marko Kirjanpitäjä
Tumelius Eeva Sosionomi
Tyni Helena Lähihoitaja
Törmi Jani Yrittäjä
Törnroos Joni Yrittäjä
Vehkaoja Seppo Rakennuttaja, Valvoja
Viitanen Olli-Pekka Linja-autonkuljettaja
Vuorma Ilkka Rakennusmies
Vähämäki Ville Kansanedustaja
Väliaho Titta Liikuntaneuvoja
Ylönen Pekka Varatuomari
Kirjoitettu 11.2.2021

Perussuomalaisten toimisto auki pe 12.2.2021 klo 12-16. Paikalla hallituksen jäseniä.

Avoin kaikille uusille ja aikaisemmille Perussuomalaisten jäsenille. Kuntavaali neuvontaa ehdokkuutta miettivälle ja ehdokkaaksi jo ilmoittautuneille. Tervetuloa! osoite: Tarkka-ampujankatu 14,
90120 OULU.

Kirjoitettu 27.1.2021

Vielä ehdit ehdolle! Kuntavaalit 2021 – Katso video!

Kirjoitettu 27.1.2021

Tiedote 27.1.2021

  • Oulun Perussuomalaiset julkaisevat seuraavat 65 kuntavaaliehdokasta
AIKIO MIKA
APPEL TEUVO
ENOJÄRVI ANNE-MARI
GRANLUND HENRI
HAATAJA JUSSI
HETTA PEKKA
HILTUNEN PETRI
HUOTARI JUKKA
HYVÖNEN SAIJA
HÄRÖ MARK
INKALA LARE
KOKKO JANI
KOPOLA JONNA
KORPELIN MIKA
KOSKELA ANNA
KOSKELA JANNE
KOSKENKANGAS ANITTA
KYNSIJÄRVI TIMO
LATVALA JARMO
LEHMIKANGAS TAPIO
LESKINEN SEPPO
MIKKOLA LASSE
MOILANEN JUHA
NISSILÄ ARI
NUMMELA JARI
NUMMELA JOHANNA
NUOJUA JUSSI
NYKÄNEN SEPPO
PAAKKARI SEPPO
PAAKKARI AARO
PAANANEN MINNA
PALO TUOMO
PARVIAINEN MARKO
PEKKALA HARRI
PELKONEN MIA
PIRTTISALO JUSSI
PUURUNEN MATTI
PÄÄKKÖLÄ ANNU
RAUTIO JUSSI
RAUTIOLA RAIMO
RINNEKANGAS MATTI
ROUSU PASI
SAARELA JUHA
SAVOLAINEN MARKO
SIIPOLA HANNU
SIIPOLA OLGA
SILLANKORVA JUKKA
SIMULA JENNA
SIPOLA MIKA
SUURONEN ARJA
SÄKKINEN JUHA
TAIVALKOSKI PASI
TAJAKKA MARKUS
TAMMELA PIRKKO
TENHUNEN NIKI
TIMONEN MARKKU
TULKKI MARKO
TUMELIUS EEVA
TYNI HELENA
TÖRMI JANI
VEHKAOJA SEPPO
VIITANEN OLLI-PEKKA
VÄHÄMÄKI VILLE
VÄLIAHO TITTA
YLÖNEN PEKKA

 

Kirjoitettu 9.1.2021

Tupailta kuntavaaliteemalla ti 12.1.

Kirjoitettu 17.12.2020

Ville Vähämäen perinteinen joululounas take-away

Ville Vähämäen hyväntekeväisyystapahtuma tällä kertaa koronarajoitukset huomioiden.

Kirjoitettu 30.11.2020

Tupailta 1.12. erä 1: 17:00-18:00. erä 2: 18:15-19:15. Ilmoittaudu etukäteen!!

tupailta 1.12. max 10henkeä kerralla paikalla koronan vuoksi. Muista maski+turvaväli. Piiritoimistolla, Tarkkaampujankatu 14, oulu. Jaetaan kuntavaaliehdokkaille materiaalia.

Paikalle erä 1: klo 17:00-18:00. erä 2: 18:15-19:15. Ilmoittaudu pitäjälle Matti Rinnekangas watchupiin 0400260644 ennen tuloa. Otetaan 10 henkeä paikalle ilmoittautumisjärjestyksessä. 1 erä paikalla 17:00-18:00. Käytetään 15 minuuttia vaihtoon. 2. erä paikalla 18:15-19:15.

TErvetuloa.

lisää Oulun kaupungin ohjeita.

https://ouka.fi/tiedotteet-korona/-/asset_publisher/6OeF4RuRnhAZ/content/oulun-kaupunki-suosittelee-maskin-kayttoa-julkisissa-sisatiloissa-oulun-alueella-seuraavien-kahden-viikon-ajan/50266

 

 

Kirjoitettu 21.11.2020

Oulun Perussuomalaisten jäseniä valittiin Piirihallitukseen vuodelle 2021

Kirjoitettu 20.11.2020

Oulun Perussuomalaisten henkilövalinnat 2021

Oulun Perussuomalaiset ry:n henkilövalinnat vuodelle 2021

Oulun Perussuomalaiset ry:n yhdistetty yleinen kevät- ja syyskokous pidettiin Aleksinkulmassa Oulussa 14.11.2020. Kokouksen avasi yhdistyksen puheenjohtaja Lare Inkala, ja kokouksen puheenjohtajana toimi Perussuomalaisten Pohjois-Pohjanmaan Piiri Ry:n puheenjohtaja Ahti Moilanen, joka toi kokoukseen terveiset Helsingistä. Kokouksessa linjattiin kuntavaalistrategiaa, ja Perussuomalaiset lähtevät tavoittelemaan Oulussa selkeää vaalivoittoa.

Oulun Perussuomalaiset ry:n yleinen kokous valitsi Lare Inkalan jatkamaan puheenjohtajana. Lisäksi kokousväki valitsi hallitukseen kymmenen (10) varsinaista jäsentä ja heille henkilökohtaiset varajäsenet. Kokouksessa valittujen hallituksen jäsenten toimikausi alkaa 1.1.2021.

Vuoden 2021 hallituksen varsinaisiksi jäseniksi ja heidän henkilökohtaisiksi varajäseniksi valittiin seuraavat henkilöt (varsinaiset jäsenet aakkosjärjestyksessä):

Puheenjohtaja Lare Inkala

Hallituksen varsinainen jäsen
Henkilökohtainen varajäsen
Henri Granlund Minna Paananen
Tommi Hedberg Tanja Paakkola
Jukka Huotari Marko Parviainen
Anna Koskela Vesa Eklund
Janne Koskela Markku Timonen
Anitta Koskenkangas Riitta Inkala
Raimo Rautiola Petri Salo
Matti Rinnekangas Teuvo Appel
Hannu Siipola Mia Pelkonen
Arja Suuronen Seppo Paakkari
Kirjoitettu 13.9.2020

Uusia kuntavaaliehdokkaita

Oulun Perussuomalaiset ry hallitus on kokouksessaan 10.9.2020 hyväksynyt lisää kuntavaali ehdokkaita:,

– Vehkaoja Seppo, Haataja Jussi, Appel Teuvo, Väliaho Titta ja Mikkola Lasse

 

Kirjoitettu 13.8.2020

Kuntavaalistartti

Kuntavaalistartti

Kirjoitettu 5.8.2020

Uusia kuntavaali ehdokkaita valittu

Oulun Perussuomalaiset ry:n hallitus on kokouksessaan 3.8.2020 valinnut seuraavat henkilöt kuntavaali ehdokkaiksi (ryhmä 2):

Seppo Paakkari, Minna Paananen, Marko Tulkki, Marko Parviainen, Raimo Rautiola, Juha Moilanen, Henri Granlund ja Marko Savolainen.

Oulun Perussuomalaiset ry
Hallitus

Kirjoitettu 28.6.2020

Kuntavaalistartti 22.8.2020

Oulun Perussuomalaiset ry järjestää kuntavaalistartin, Oulun Rotuaarilla lauantaina 22.8.2020 klo 11.00 – 14.00.

Paikalla tavattavissa valtuutettuja sekä kuntavaaliehdokkaitamme, kansanedustajiamme, jne.

Tarjolla monipuolista ohjelmaa, kahvia, makkaraa yms.

Musiikista vastaa KURIIRIT yhtye.

Lämpimästi tervetuloa!

Kirjoitettu 15.6.2020

Yhdistyksen kesätauko.

Oulun Perussuomalaiset ry pitää kesätauon 19.6 – 31.7.2020 välisen ajan.

Kiireellisissä asioissa pyydämme lähettämään sähköpostia: puheenjohtajaoulups@nullgmail.com.

Mukavaa kesää kaikille.

Oulun Perussuomalaiset ry
Hallitus

Kirjoitettu 9.5.2020

Kuntavaali ehdokkaita valittu.

Oulun Perussuomalaiset ry:n hallitus on tänään valinnut ensimmäiset kuntavaali 2021 ehdokkaat:

Jukka Huotari, Markku Timonen, Matti Rinnekangas, Arja Suuronen, Mia Pelkonen, Lare Inkala, Anna Koskela, Ari Nissilä, Olli-Pekka Viitanen ja Petri Hiltunen.

Oulun Perussuomalaiset ry
Hallitus

Kirjoitettu 3.4.2020

Yhteystietoihin muutoksia

Oulun Perussuomalaiset ry:n uudet yhteystiedot.

Uudet puhelinnumerot ovat:

puheenjohtaja: +358-40-8442460
sihteeri: +358-40-8442459
rahastonhoitaja: +358-40-8442458

Olemme tavoitettavissa:

ma-to klo 09.00-17.00
pe. klo 09.00-15.00

Kirjoitettu 21.3.2020

Puolueneuvoston kokous peruttu.

6-7.6.2020 Rovaniemellä pidettäväksi ilmoitettu Perussuomalaiset rp:n Puolueneuvoston kokous on PERUUTETTU. Uusi ajankohta ilmoitetaan myöhemmin.

Oulun Perussuomalaiset ry

Kirjoitettu 14.3.2020

Kaikki tilaisuudet peruttu 20.5 asti

PS:n yleisötapahtumien perumista pidennetään pääsiäiseen

Tiedote

Puoluesihteerit ovat päättäneet yhdessä suositella puolueitaan perumaan kaikki puolueiden yleisötapahtumat pääsiäiseen asti.

Tämän takia Perussuomalaisten yleisötapahtumien perumista pidennetään pääsiäiseen asti, joka on tänä vuonna huhtikuun puolivälissä.

Suositus kattaa tässä vaiheessa kuukauden ajan, jonka jälkeen etenemme tilanteen edellyttämällä tavalla.

Simo Grönroos
puoluesihteeri
Perussuomalaiset rp

Kirjoitettu 12.3.2020

Tupaillat 17.3 ja 31.3 PERUTTU.

Toimistomme on suljettu 17.3 ja 31.3, näin ollen myös TUPAILLAT on peruttu, Corona-epidemian vuoksi.

Kirjoitettu 12.3.2020

Kevätkokous SIIRTYY.

Yhdistyksemme Sääntömääräinen kevätkokous joka oli ilmoitettu pidettäväksi la 21.3.2020 siirtyy myöhemmin ilmoitettavaan ajankohtaan corona-epidemian vuoksi.

Oulun Perussuomalaiset ry
Puheenjohtaja

Kirjoitettu 12.3.2020

Kuntavaalistartti PERUTTU!!!

Koronaepidemien takia PERUUTAMME Kuntavaalistartti tapahtuman sekä sen yhteyteen suunnitellun koulutustilaisuuden lauantaina 28.3.2020.

Tilaisuudet järjestetään myöhemmin ilmoitettavana ajankohtana, todennäköisesti syksyllä.

Oulun Perussuomalaiset ry

Kirjoitettu 11.3.2020

Matka Eduskuntaan PERUTTU.

Eduskunta on kieltänyt ryhmävierailut toistaiseksi.
Tästä syystä 19.3 suunniteltu yhteisvierailu Hki/eduskuntaan on PERUUTETTU.

Kirjoitettu 15.2.2020

Piiritoimisto avoinna

Piiritoimisto on avoinna seuraavina tiistai päivinä: 17.3 ja 31.3 klo 12.00 – 17.00.
Toimistolla voit hoitaa kuntavaali asioita, ilmoittautua ehdokkaaksi, jäsenhakemus asioita yms sekä jutella päivän politiikkaa.
Kahvi tarjoilu.

Tervetuloa
Oulun Perussuomalaiset ry
Tarkka-ampujankatu 14
90120 Oulu.
0406688616

Kirjoitettu 12.2.2020

Perussuomalaiset tuotteita.

Hyvä jäsen-/ aktiivi.

Tilaamme puolueemme Logolla varustettuja tekstiilejä jäsenille ja aktiiveille ennakkomaksua vastaan:

1. Huppari koot: S-XXL. 30€/kpl
2. Takki koot: S-XXL 68€/kpl, nimi prodeerattuna +5€
3. Kaulahuivi keltainen +logo 10€/kpl
4. Lippalakki kelt.+logo 10€/kpl

Maksu yhdistyksen tilille ja txt viesti Marcolle, laita viestiin mitä tilaat ja koko. Tuotteet noudettavissa piiritoimistolla noin viikon kuluessa yhteistilauksesta.
Tilinumero löytyy kotisivujen alalaidasta.

Tuleviin tapahtumiin uusi, raikas keltainen väri.

Kirjoitettu 11.2.2020

KEVÄTKOKOUS

Oulun Perussuomalaiset ry Sääntömääräinen kevätkokous:
aika: lauantai 21.3.2020 klo 13.00
paikka: Piiritoimisto, Tarkka-ampujankatu 14, Oulu.
Käsittelemme sääntömääräiset asiat.

Oulun Perussuomalaiset ry
Hallitus

Kirjoitettu 14.1.2020

MATKA EDUSKUNTAAN 19.03.2020

Eduskuntaan vierailu:
Olen varannut eduskuntaan vierailun ajankohdaksi to 19.3.2020 alkaen klo 9.00.
Mukaan mahtuu enintään 50 henkeä. Ilmoittautumiset minulle hyvissä ajoin: ahti.moilanen@nullhotmail.fi
Helsinkiin emme ole suunnitelleet yhteiskyytiä. Helsinkiin on mahdollista mennä lentäen,
junalla. Mikäli menet junalla, esim. ke 18.3.2020 yöjuna lähtee Oulusta 21.05. Juna on
to aamuna Helsingin rautatieasemalla klo 6.27. Nyt hinnat (säästö); istumapaikka 26,70,
nukkumapaikka 49,00. Paluu to illalla, esim. juna lähtee klo 18.24, istumapaikka (säästö) 26,70,
juna Oulussa 23.55.
OHJELMA HELSINGISSÄ:
¤ Asemalla klo 6.27, aamupala asemalla.
¤ Tulo eduskuntatalolle, viimeistään B-ovella klo 8.45.
¤ Sisällä turvatarkastus, ryhmä jaetaan 2:een osaan (enintään 25 / ryhmä), talossa on viralliset
opastajat, vierailu kestää 2 tuntia ja on mahdollista tavata kansanedustajiamme siellä.
¤ Vierailun jälkeen ruokailu sopivassa paikkaa.
¤ Lähdemme tutustumaan puoluetoimistoon ( 2 eri ryhmää), 1. ryhmän vierailu klo 13.00 ja 2. klo 14.00.
Matka eduskuntatalolta puoluetoimistoon ja takaisin on mahdollista tehdä jalan. KAHVITARJOILU
¤ Puoluetoimiston jälkeen on mahdollista palata takaisin eduskuntatalolle katsomaan lehteriltä
kyselytuntia (klo 16-17).
¤ Rautatieasemalle, iltajuna lähtee klo 18.24, pysähtyy:
Pasila, Tikkurila, Tampere, Seinäjoki, Parkano, Kokkola, Ylivieska, Oulu klo 23.55.

Kirjoitettu 5.1.2020

TUPAILLAT 2020

Hyvää alkanutta vuotta kaikille.

Ennakkotiedoista poiketen TUPAILLAT alkavat tiistaina 4.2.2020 klo 17-19.
Tupailtojen vetäjiksi on nimetty Matti Rinnekangas ja Antti Rantakokko.
Tupaillat ovat kevätkauden poikkeuksellisesti joka toinen tiistai klo 17-19, EI joka tiistai kuten aiemmin.
Kevät kaudella kokoonnumme: 4.2, 18.2, 3.3, 17.3, 31.3, 14.4 ja 28.4.
Tupailtoihin ovat lämpimästi tervetulleita kaikki keskustelemaan päivän politiikasta ja kuuntelemaan vieraitamme, jotka tarkentuvat aina tupailta kerrallaan.

Oulun Perussuomalaiset ry
Hallitus

Kirjoitettu 15.9.2019

Eduskuntavaalituloksemme

Perussuomalaisten Oulun ehdokkaat menestyivät kevään eduskuntavaaleissa seuraavasti:

– Sebastian Tynkkynen: 9 271 ääntä, valitaan
– Jenna Simula: 9 197 ääntä, valitaan
– Olli Immonen: 5 856 ääntä, valitaan
– Ville Vähämäki: 5 072 ääntä, valitaan
– Juha Vuorio: 3 444 ääntä, toinen varasija
– Arja Suuronen: 1 353 ääntä
– Jani Törmi: 1 096 ääntä
– Lare Inkala: 441 ääntä

Lämmin kiitos kaikille ehdokkaillemme, tukijoukoille ja ennen kaikkea äänestäjille!

Kirjoitettu 6.1.2019

Piirihallituksemme henkilövalinnat

Perussuomalaisten Pohjois-Pohjanmaan piirihallituksen tiedote 5.1.2019

Perussuomalaisten Pohjois-Pohjanmaan piirihallitus piti vuoden 2019 järjestäytymiskokouksen puheenjohtajansa Ahti Moilasen johdolla Oulussa 5.1.2019. Kokouksessa valittiin muun muassa varapuheenjohtajat, piirisihteeri ja toiminnanjohtaja.

Ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi valittiin Juha Vuorio Oulusta. Toiseksi varapuheenjohtajaksi valittiin Pasi Brotkin Muhokselta. Kolmanneksi varapuheenjohtajaksi valittiin Seppo Paakkari Oulusta. Piirisihteeriksi valittiin Mia Pelkonen Oulusta. Toiminnanjohtajaksi valittiin Tuomas Okkonen Limingasta.

Kokouksessa tehtiin muutoksia kansanedustajaehdokkuuksiin. Toiminnanjohtajaksi valittu Okkonen ilmoitti luopuvansa kansanedustaehdokkuudesta. Okkosen tilalle kansanedustajaehdokkaaksi valittiin Riikka Juntunen Utajärveltä. Perussuomalaiset ovat julkistaneet Oulun vaalipiirin alueelta 17 kansanedustajaehdokasta. 18 ehdokas julkistetaan 20.1.2019.

Perussuomalaisten 17 julkistettua kansanedustajaehdokasta ovat:

Eila Aavakare Kajaani

Mika Antikka Oulainen

Eero Erkkilä Nivala

Janne Halunen Kempele

Tarmo Hirvelä Ylivieska

Olli Immonen Oulu

Lare Inkala Oulu

Riikka Juntunen Utajärvi

Tapio Lämsä Kuusamo

Sami Pihlajamaa Suomussalmi

Ville Rauhio Muhos

Jenna Simula Oulu

Arja Suuronen Oulu

Sebastian Tynkkynen Oulu

Jani Törmi Oulu

Juha Vuorio Oulu

Ville Vähämäki Oulu

 

Lisätietoa antaa: Tuomas Okkonen, toiminnanjohtaja, puh . 045 197 6322

 

 

 

 

 

 

 

 

Kirjoitettu 18.5.2017

Uuden valtuustoryhmämme toimihenkilöt valittu

Huhtikuun kuntavaalien myötä saatu uusi valtuustoryhmämme on järjestäytymiskokouksessaan tehnyt vuosittaiset valinnat ryhmän toimihenkilöiksi.

Puheenjohtajana jatkaa diplomi-insinööri ja kaupunginvaltuutettu Juha Vuorio. Ryhmän varapuheenjohtajaksi valittiin tradenomi ja kaupunginvaltuutettu Jenna Simula. Ryhmän sihteerinä jatkaa Mia Pelkonen.

Toivotamme valituille onnea ja menestystä tehtävissään!

https://oulu.perussuomalaiset.fi/luottamushenkilot/

Kirjoitettu 11.4.2017

Perussuomalaisten Oulun uusi valtuustoryhmä kukitettavana

Perussuomalaisten Oulun valtuutetut kukitettavana Rotuaarilla. Valtuustoryhmä haluaa kiittää kaikkia äänestäjiä, ehdokkaita, tukijoita ja muita vaalityössä mukana olleita. Tärkeä työ jatkuu!

Kuvassa Anne Snellman, Juha Vuorio, Ville Vähämäki, Annemari Enojärvi, Sebastian Tynkkynen sekä Jenna Simula.

Kirjoitettu 5.4.2017

Kuntavaaliohjelmamme julkaistu

Kuntavaaliohjelma 2017

Kirjoitettu 31.3.2017

Katso yhdistyksemme ehdokkaat:

Kirjoitettu 24.3.2017

Sampo Terho Rotuaarilla 25.2 klo 18

Perussuomalaisten eduskuntavaaliryhmän puheenjohtaja sekä puolueemme puheenjohtajaehdokas on tavattavissa Rotuaarin vaalikylässä lauantaina klo 18 – 19.

Tervetuloa.

Olemme muutoin tavattavissa arkipäivinä vaalikylässä osastollamme klo 11 – 17, sunnuntaisin klo 12 – 16.

Tervetuloa keskustelemaan.

Kirjoitettu 28.2.2017

Oulun Perussuomalaiset Ry:n kuntavaaliehdokkaat

ohessa yhdistyksemme 59 ehdokasta, kaikkiaan Perussuomalaisilla on yhteensä 72 ehdokasta Oulussa,

PS-vaalikone, Oulu

Pekka Carlenius opiskelija, kirvesmies
Annemari Enojärvi henkilökohtainen avustaja, kaupunginvaltuutettu
Jussi Haataja yhdistelmäajoneuvon kuljettaja
Julia Haaraniemi ylioppilas, varhaiskasvatuksen opiskelija
Toivo Halonen metsäteollisuusinsinööri
Markku Hanhela postinkäsittelijä, taksinkuljettaja
Jorma Heikkilä asentaja
Antero Helppikangas master of engineering
Pekka Hetta veturinkuljettaja
Timo Huttu autonkuljettaja, eläkeläinen
Krista Inkala kasvatuspsykologi (KM), aikuiskouluttaja
Lare Inkala yrittäjä, muusikko
Vaili Jämsä-Uusitalo kaupunginvaltuutettu, opintosihteeri
Mira Katajamäki bioanalyytikko, opiskelija
Toni Kaukua security expert
Arto Kivimäki DI, rakennuttaja
Erkki Kokko yrittäjä, konsultti
Konttinen Liisa eläkeläinen
Kortelainen Joona opiskelija
Aki Lehtola veturinkuljettaja
Seppo Leskinen rautatieläinen, eläkeläinen
Esa Liikanen yrittäjä
Timo Mallinen vanhempi konstaapeli, yrittäjä
Anssi Manninen liikuntatieteiden maisteri
Leila Marttila yrittäjä, eläkeläinen
Raik Mikkonen kauppias, yrittäjä
Juha Moilanen ICT-suunnittelija
Hilde Myrnes opiskelija
Ilkka Mäkinen autonkuljettaja
Jari Oiva filosofian maisteri
Seppo Paakkari virastomestari
Teija Paavola lähihoitaja, merkonomi
Jukka Pahkasalo palveluohjaaja
Esa Paloniemi kirjailija, merkonomi
Jaakko Partanen tietotekniikan insinööri
Tuukka Partanen tietojenkäsittelytieteen opiskelija
Marko Parviainen aseseppä
Mia Pelkonen osastosihteeri
Rantapirkola Leena eläkeläinen
Raimo Rautiola yrittäjä
Olli Rundgren palveluesimies
Ville Ruotsalainen avustaja
Jenna Simula tradenomi, kansanedustajan avustaja
Anne Snellman filosofian tohtori
Lev Stipakov ohjelmistosuunnittelija
Arja Suuronen sairaanhoitaja
Riku Syrjälä lakimies
Satu Syrjälä työnantaja, sopimusneuvottelija
Juha Säkkinen media-alan yrittäjä
Lasse Särkilä tietotekniikan insinööri, urheiluampuja
Hannu K.Taskila eMBA
Markku Timonen peltiseppä
Sebastien Tynkkynen luokanopettajaopiskelija
Jani Törmi maanrakennustyöntekijä
Paula Vahtola ICT-suunnittelija
Jyrki Vierelä siivooja
Juha Vuorio diplomi-insinööri, kaupunginvaltuutettu
Ville Vähämäki kansanedustaja, DI
Veijo Väänänen yrittäjä, kaupunginvaluutettu

Kirjoitettu 15.2.2017

Me- keskustelua perussuomalaisuudesta 21.2.2017

Perussuomalaisia on määritelty lähinnä liikkeen ulkopuolisten toimesta. Oulun Piiritoimistolla ääneen pääsevät perussuomalaiset itse.

Aika: tiistai 21.2. klo 17 – 19

Paikka: Perussuomalaisten Oulun piiritoimisto (Tarkka-ampujankatu 14, Oulu/Heinäpää)

Suomen Perusta -ajatuspajan uutuusteoksessa Me – ajatuksia perussuomalaisuudesta joukko puolueessa toimivia kirjoittajia pohtii perussuomalaisen kansanliikkeen arvoja, tavoitteita ja olemusta – mitä perussuomalaisuus on?

Suomen Perustan järjestämä teemoja avaavassa keskustelutilaisuudessa kirjaa “Me- keskustelua perussuomalaisuudesta,” esittelevät Venäjä-tutkija Arto Luukkanen sekä Suomen Perusta -ajatuspajan toiminnanjohtaja Simo Grönroos ja aihetta ovat kommentoimassa muun muassa paikalliset vaikuttajat Vaili Jämsä-Uusitalo ja Jenna Simula.

Tilaisuuteen on vapaa pääsy – tervetuloa mukaan!

Kahvi- ja teetarjoilu.

 

Kirjoitettu 14.2.2017

Jamme suklaasuukkoja tänään ystävänpäivänä klo 12 Roturaarilla. Tervetuloa!

Oulun Perussuomalaiset ry ja Perussuomalaisten Oulun valtuustoryhmä jakaa Ystävänpäivänä 14.2.2017 suklaasuukkoja Rotuaarilla kello 12 alkaen. Perussuomalaisia valtuutettuja ja vaikuttajia tapaa kuntalaisia makean merkeissä.

Kirjoitettu 7.2.2017

Osallistuimme Pohjois-Suomen Opettajainpäiville

Helmikuun alussa olleet kaksipäiväiset Pohjois-Suomen opettajien tapaamiset ovat merkittävä joka kolmas vuosi toistuva tilaisuus.

Katso http://www.opioulu.fi/

2017-02-04 14.42.02

Kuvassa hallituksemme jäsen Seppo Paakkari, kansanedustaja Ville Vähämäki sekä valtuustoryhmämme puheenjohtaja Juha Vuorio.

2017-02-03 15.35.41

Kuvassa valtuustoryhmämme puheenjohtaja Juha Vuorio, piirin kuntavaalipäällikkö Tuomas Okkonen, sekä kuntavaaliehdokas Timo Huttu.

Kirjoitettu 1.1.2017

Hyvää uutta vuotta, toivottavat kaikki kuntavaaliehdokkaamme!

On uusi vuosi ja uudet haasteet kaupunkimme hallinnossa.

Perussuomalaiset vaikuttavat Oulussa kaupunginvaltuustossa ja jatkamme työtä kaupunkilaisten hyväksi tulevaa vaalikautta varten. Ohessa Perussuomalaisten tähän mennessä hyväksytyt kuntavaaliehdokkaat Oulussa,

Oulun Perussuomalaiset ry, Haukiputaan Perussuomalaiset ry, Kiimingin Perussuomalaiset ry

2016 ops syyskokous

Oulun Perussuomalaisia koolla Kirkkotorin koulutuskeskusksessa

Teuvo Appel,

Pekka Carlenius,

Annemari Enojärvi,

Markku Hanhela,

Antero Helppikangas,

Timo Huttu,

Krista Inkala,

Lare Inkala,

Jaska Isola,

Erkki Kokko,

Elina Kokkoniemi,

Liisa Konttinen,

Kortelainen Joona,

Janne Koskela,

Timo Koskela,

Juha Moilanen,

Hilde Myrnes,

Timo Mallinen,

Aaro Paakkari,

Seppo Paakkari,

Tanja Paakkola,

Esa Paloniemi,

Marko Parviainen,

Mia Pelkonen,

Paula Pelkonen,

Raimo Rautiola,

Olli Rundgren,

Hannu Siipola,

Jenna Simula,

Anne Snellman,

Lev Stipakov,

Arja Suuronen,

Riku Syrjälä,

Satu Syrjälä,

Matias Taivaloja,

Markku Timonen,

Sebastien Tynkkynen,

Paula Vahtola,

Juha Vuorio,

Ville Vähämäki,

Veijo Väänänen

Kirjoitettu 24.12.2016

Oulun Perussuomalaiset toivottavat hyvää joulua kaikille!

jouluseimi_2

Kirjoitettu 17.12.2016

Oulun Perussuomalaisten joulutilaisuus Toppilassa menestys

Oulun Perussuomalaisten joulutilaisuus glögin ja jouluisten makkaroiden kera Toppilan K-Supermarketin pihassa. 200 makkaraa ja 20 litraa glögiä tarjoiltiin. Asianomaisen kaupan laadukkaita tuotteita tietenkin; pyrimme edistämään paikallista yrittäjyyttä pienemmissäkin asioissa.

Kaupassa kävijöistä syntyi useampaan otteeseen jonomuodostelmia teltallemme, myös hyviä keskusteluja käytiin kaupunkimme ja koko maankin asioista.

IMG_1792

Kävijöitä riitti sekä tarjoilun että keskustelun puitteissa.

IMG_1822

Kuvassa tilaisuuden puuhaihmisiä yhdistyksestämme.

Kirjoitettu 16.12.2016

Vähävaraisten ja koko kansan jouluruokailu 22.12 Aleksinkulmassa klo 11 alkaen

Ville Vähämäki tarjoaa jouluruoan vähävaraisille Aleksinkulmassa klo 11 – 12, klo 12 alkaen ruokailu kaikille kansalaisille avoin.

Villen joulu vähävaraisille

Kirjoitettu 15.12.2016

Ryhdy kuntapäättäjäksi – tule PS:n ehdokkaaksi

Äänestäminen kuntavaaleissa on tärkeä tapa vaikuttaa oman kunnan asioihin mutta kaikkein tehokkainta on asettua itse ehdolle. Perussuomalaiset ovat juuri sinulle sopiva, tavallisten ihmisten puolue. Maalaisjärki ja asiakeskeisyys siivittävät paikallista politiikkaamme kuntalaisten ääntä kuunnellen vaalipäivänä 9.4.2017.

Me Perussuomalaisissa tiedämme, että asiat eivät muutu itsekseen, vaan niille täytyy tehdä jotain. Ehdokkailtamme ei vaadita erityistä politiikan osaamista, vaan asenne ratkaisee. Olemme jo saaneet ehdokkaiksi monenlaisia ihmisiä – naisia, miehiä, nuoria, perheellisiä, senioreita, opiskelijoita, työntekijöitä, virkamiehiä, johtajia, yrittäjiä jne. ja heistä jokainen tuo mukanaan oman asiantuntemuksensa.

Jos tunnistat itsessäsi kiinnostuksen yhteisten asioiden hoitamista kohtaan ja haluat oppia uutta, toivotamme sinut lämpimästi ehdokkaaksemme kevään 2017 vaaleihin.

Tutustu tästä ehdokasoppaaseemme.

Klikkaa tästä ilmoittautumaan ehdolle.

Jokainen ehdokas luo oman ehdokasesittelyn vaalisivustolle

Ehdokaspakettiin kuuluu, että jokainen ehdokas luot itse oman esittelysivun puolueen sivuilla olevaan ehdokasgalleriaan. Katso tästä hyvä esimerkkikokonaisuus ehdokasesittelysivusta.

Ehdokassivun luomista varten tarvitset PS-Tunnuksen eli rekisteröitymisen puolueen kotisivuille. Tämä on helppoa. Jos olet jo paikallisyhdistyksen hyväksymä ehdokas mutta sinulla ei ole omaa PS-Tunnusta, toimi seuraavasti:

  1. Rekisteröi tästä ensin oma PS-Tunnus, jos sinulla ei sitä ole jo käytössä ja
  2. ilmoittaudu tästä ehdolle netissä.
  3. Saat yhdistykseltä sähköpostia ehdokkuuden vahvistumisesta/rekisteröinnistä ehdokasgalleriaan.
  4. Täytä ehdokassopimus- ja ehdokassuostumus-lomakkeet omalle yhdistykselle.
  5. Täydennä ehdokasesittelyysi kuvat, ajatukset, teemat ja pyydä yhdistystäsi julkaisemaan esittelysivusi PS:n ehdokasgalleriaan.

Perussuomalaisten ehdokkaiden vaalisivusto on verkkopohjainen ehdokasgalleriamme, jossa esittelemme eri puolella Suomea ehdolla olevat kuntavaaliehdokkaamme. Sivustolta voi tutustua ehdokkaiden vaaliteemoihin ja katsoa ehdokkaan omista tapahtumailmoituksista, missä hän on tavattavissa. Lisäksi sivujen ehdokastietoja käytetään julisteiden ja vaalilehtien painatukseen.

Klikkaa tästä tutustumaan ehdokasgalleriaan.

Lisätietoja ehdokasgalleriasta, ota yhteyttä tuki@nullperussuomalaiset.fi tai puh. 040 661 6919.

Talvisin vaaliterveisin

PS-tukipalvelut

Jaana Vesterinen-Prähky
projektisuunnittelija

Kirjoitettu 5.12.2016

Sebastian Tynkkynen Euroopan nuorten konservatiivien hallitukseen

Sebastian Tynkkynen valittiin lauauntaina Eurooppalaisten Nuorten Konservatiivien kattojärjestön (European Young Conservatives, EYC) hallitukseen. Hallitukseen valittiin jäseniä myös esimerkiksi Britannian ja Puolan pääministeripuolueiden nuorisojärjestöistä.

https://www.suomenuutiset.fi/ps-nuorten-vaistyva-puheenjohtaja-tynkkynen-valittiin-jarjeston-eurooppalaisen-kattojarjeston-hallitukseen/

sebastiantynkkynen EYC

”Euroopassa sataa nyt jytkyjä, ja on kaikkien populistien tehtävä voimistaa niitä”

 

Kirjoitettu 25.11.2016

Kaupungin kehittämishankkeille parempi seuranta

Oulun kaupungin kehittämishankkeiden ja -projektien jälkiarviointia koskeva valtuustoaloitteemme, jonka ensimmäisenä allekirjoittajana oli valtuutettumme Anne Snellman, sai myönteisen vastauksen 21.11.2016 kaupunginhallituksen kokouksessa:
“Jatkotoimenpiteet
Edellä esitetyt seikat huomioon ottaen konsernihallinto esittää, että kaupungin toteuttamien projektien tulokset ja projekteista saavutetut hyödyt arvioidaan ja raportoidaan jatkossa nykyistä suunnitelmallisemmin. Hallintokuntien toteuttamien projektien tulokset ja saavutetut hyödyt esitetään kuitenkin tuotavaksi puolivuosittain kaupunginhallituksen sijaan kehittämisjaostolle, koska kaupunginhallitus on päättänyt valtuustoaloitteen jättämisen jälkeen 23.11.2015 § 445, että ulkopuolisen osarahoituksen hakemisesta ja projektien käynnistämisestä päättää vuoden 2016 alusta lähtien kehittämisjaosto ja, että projektien tulokset raportoidaan kehittämisjaostolle. Edelleen, konsernihallinto esittää, että vuonna 2016 päättyneet projektit raportoidaan kehittämisjaostolle 31.3.2017 mennessä. Seuraava raportointi, vuoden 2017 ensimmäisellä vuosipuoliskolla päättyvistä projekteista, tehdään kehittämisjaostolle 30.9.2017 mennessä. Projektien tulokset ja arviot niissä saavutetuista hyödyistä raportoidaan kehittämisjaostolle samalla syklillä jatkossa vuosittain.”
Kirjoitettu 20.11.2016

Piirihallitukseen Oulun yhdistyksen jäseniä

Raahen Pattijoella 20.11 pidetyssä piirin syyskokouksessa valittiin kolme yhdistyksemme jäsentä piirihallituksen jäseniksi.

Valitut ovat Vaili Jämsä-Uusitalo (varalla Lare Inkala), Anne Snelman (varalla Seppo Paakkari) sekä Juha Vuorio (varalla Veijo Väänänen).

Samassa kokouksessa kansanedustaja Ville Vähämäki valittiin Perussuomalaisten Pohjois-Pohjanmaan piirin toiminnantarkastajaksi.

 

Kirjoitettu 11.11.2016

Kansanedustaja Olli Immonen: tiedote kuntavaaleista

Olli_02TIEDOTE KUNTAVAALEISTA 2017

Vuoden 2017 kuntavaalit lähestyvät, ja puolueiden työ kuntavaaliehdokkaiden hankkimiseksi on käynnissä. Kuntavaaleissa valitaan jälleen jokaisen kuntalaisen arkielämään vaikuttavien päätösten tekijöitä.

Olen toiminut pian kaksi kautta Oulun kaupunginvaltuutettuna (2009-2017). Sain viime kuntavaaleissa yhteensä 1278 ääntä, mikä oli toiseksi suurin äänimäärä Oulussa. Olen äänestäjilleni kiitollinen saamastani tuesta ja mahdollisuudesta olla mukana vaikuttamassa Oulun kaupungin päätöksentekoon näiden vuosien ajan.

Toimin parasta aikaan useassa merkittävässä luottamus- ja johtotehtävässä: perussuomalaisten kansanedustajana, Yleisradion hallintoneuvoston jäsenenä sekä Suomen suurimman kansallismielisen kansalaisjärjestön, Suomen Sisun, puheenjohtajana. Tästä varsin suuresta työtaakasta johtuen ilmoitankin, etten aio asettua ehdolle vuoden 2017 kuntavaaleissa. Aion lähitulevaisuudessa keskittyä täysipainoisesti näiden kolmen tehtävän hoitamiseen. Muihin tuleviin vaaleihin osallistumisesta ilmoitan erikseen myöhemmin.

Toivon kaikille kansallismielisille ehdokkaille menestystä vaaleihin ja vaaleissa valituille uusille kunnanvaltuutetuille viisaita päätöksiä!

 

Kirjoitettu 8.11.2016

Henkilövalintoja yhdistyksemme syyskokouksessa

2016 ops syyskokous

Lauantaina 5.11 Oulun Perussuomalaiset Ry kokoontui vuotuiseen syyskokoukseensa Kirkkotorin koulutuskeskukseen. Kokouksessa tehtiin seuraavat henkilövalinnat vuodelle 2017:

Yhdistyksen puheenjohtajana jatkaa edelleen Lare Inkala. Oulun Perussuomalaisten hallitukseen valittiin seuraavaksi kaudeksi: Vaili Jämsä-Uusitalo (varalla Krista Inkala), Seppo Leskinen (varalla Markku Hanhela), Seppo Paakkari (varalla Esa Paloniemi), Jari Pirinen (varalla Mia Pelkonen), Olli Rundgren (varalla Heikki Kopsakangas), Anne Snellman (varalla Arja Suuronen), Juha Vuorio (varalla Raimo Rautiola).

Edellä mainitut hallituksen jäsenet valittiin vastaavasti myös yhdistyksen piirikokousedustajiksi. Muita piirikokousedustajia valittiin lisäksi: Tauno Ikonen (varalla Hannu K. Taskila) ja Veijo Väänänen (varalla Pekka Carlenius). Lisäksi Seppo Hannula valittiin toimimaan puheenjohtaja Lare Inkalan varajäsenenä.

Toiminnantarkastajaksi vallittiin edelleen Veijo Väänänen, varatoiminnantarkastajaksi valittiin Hannu K. Taskila

Oulun Perussuomalaiset teki kokouksessaan seuraavan kannanoton liittyen lasten turvallisuuteen:

Oulun Perussuomalaiset ovat huolissaan lasten turvallisuudesta Oulussa.

Koulukiusaaminen ja myös eri lastenhuollon toimijoiden yhteentoimimattomuus, jättävät mahdollisuuden lasten turvattomuudelle.

Oulussa tulisi jo etukäteen aloittaa uusi käytäntö koulukiusaamistapauksien hoidossa: keinona kiusaustapausten hoidossa, jos päädytään oppilaan siirtämiseen toiseen kouluun, ensisijaisesti kiusaaja siirtyy toiseen kouluun eikä kiusattu.

Tällä annetaan koko yhteisölle oikeanlainen signaali ihmisarvon kunnioittamisesta ja sosiaalisesta kanssakäymisestä. Tämä on kansanedustaja Tiina Elomaan lakialoite lisäyksestä perusopetuslain 6 §:ään, sillä tavallisesti kiusattu on joutunut siirtymään.

Oulussa on tärkeää viimeaikaisten järkyttävien uutistenkin valossa tiivistää yhteistyötä erityisesti opettajien, oppilashuollon, KiVa Koulu-oppilaiden, vanhempien sekä nuorisotyön kesken.

Oulun Perussuomalaisten syyskokouksen 5.11. puheenjohtajana toimi Pohjois-Pohjanmaan piirihallituksen ensimmäinen varapuheenjohtaja Ahti Moilanen Utajärveltä. Kokous esitti kannatuksensa Ahti Moilaselle piirinpuheenjohtajaksi vuodelle 2017.

Lisätietoja:
Lauri Inkala Lare.inkala@nullgmail.com puh. puh: 040 1819319
Vaili Jämsä-Uusitalo Vaili.jamsa-uusitalo@nullouka.fi puh. 0407783537

Kirjoitettu 27.10.2016

Ensiapukurssi 26 – 27.11.2016; ilmoittaudu heti!

Oulun Perussuomalaisten Ensiapukurssi EA1

1. jakso: 26.11.2016 klo 10.00-17.00 lauantai
2. jakso: 27.11.2016 klo 10.00-17.00 sunnuntai

paikka: Perussuomalaisten piiritoimisto Tarkkaampujankatu 14 Oulu

toteutus: kahtena eri päivänä klo 10.00- 17.00

opiskelijamäärä: vähintään 10, enintään 15

opettaja: palveluesimies Olli Rudgren

hinta: ilmainen

Ilmottautuminen seppop10@nullgmail.com, kurssi järjestetään kun saadaan vähintään 10 ilmottautumista.Viimeinen ilmottautuminen on 22. 11 .2016. Merkitse ilmoittautumiseen nimesi osoitteesi ja sähköpostiosoitteesi, nämä tiedot tarvitsee kurssin vetäjä.

Muuta: Kurssin alkamisesta lähetetään sähköpostiisi vahvistus ilmoitus.
Kurssista saadaan virallinen EA1 todistus.
Kahvia ja teetä sekä pientä purtavaa tarjolla.

Tällä hetkellä on paikkoja jäljellä 6kpl.

Kirjoitettu 13.9.2016

Tule kuntavaaliehdokkaaksi!

Hyvä aatteemme kannattaja,

huhtikuussa 2017 järjestetään valtakunnalliset kuntavaalit, joihin etsimme ehdokkaita.

Ehdokkuus antaa mahdollisuuden tulla valituksi valtuustoryhmäämme joko varsinaiseksi tai varavaltuutetuksi. Lisäksi kuntavaaleihin osallistuneet ja niissä kaupunkilaisilta ääniä saaneet ovat luonnollisia valintoja muihin kunnallisiin luottamustehtäviin. Kauttamme voit vaikuttaa kuntasi asioihin!

Mikäli harkitset asiaa niin otathan yhteyttä:

– puheenjohtaja Lare Inkala, 040 181 9319, lare.inkala[a]gmail.com

– varapuheenjohtaja Juha Vuorio, 040 500 6955, juha.vuorio[a]yahoo.fi

– sihteeri Jari Pirinen, 040 833 6356, jari.pirinen3[a]luukku.com

kuntavaaliehdokkuus edellyttää lähtökohtaisesti jäsenyyttämme

jäsenhakemus perussuomalaisiin

jäsenhakemus paikallisyhdistykseemme

Oulun Perussuomalaisten yhdistysten ja valtuustoryhmän syysseminaari Sanginjoella

Oulun Perussuomalaisten yhdistysten ja valtuustoryhmän syysseminaari Sanginjoella

Kirjoitettu 27.8.2016

Ensimmäiset kuntavaaliehdokkaamme julkaistu!

Oulun Perussuomalaisten yhdistysten ja valtuustoryhmän syysseminaari Sanginjoella

Oulun Perussuomalaiset yhdistykset ja valtuustoryhmä kokoontuivat sunnuntaina 27.8.2016 vuotuisessa syysseminaarissa. Tilaisuudessa olivat mukana mm. kansanedustaja Ville Vähämäki, piirimme vaalipäällikkö Ahti Moilanen sekä Perussuomalaisten kuntasihteeri Heimo Konttinen. Tilaisuuden alussa julkistimme ensimmäisen 28 henkilön ryhmän tulevien kuntavaalien ehdokkaitamme Oulussa. Ehdokkaat ovat: (lisää…)

Kirjoitettu 27.8.2016

Perussuomalaiset avoimuuden asialla Oulussa!

Valtuustoryhmämme jäsenen Anne Snellmanin valtuustoaloitteen seurauksena Ouluun laaditaan avoimen hallinnon toimintasuunnitelma sekä ohjelma palvelualueiden sitouttamiseksi sen noudattamiseen (Kaupunginhallituksen päätös 9.5.2016 § 159). Maanantaina 15.8.2016 kaupunginhallituksessa päätettiin järjestää asian tiimoilta henkilöstölle ja luottamushenkilöille koulutus, jossa avataan avoimen hallinnon teemaa ja, jossa kyseisen toimintasuunnitelman laatiminen käynnistyy.

http://asiakirjat.ouka.fi/ktwebbin/ktproxy2.dll?doctype=3&docid=531645
Kirjoitettu 16.8.2016

Oulun Perussuomalaisten tupaillat jatkuvat!

Oulun Perussuomalaisten tupaillat jatkuvat tiistaisin alkaen 23.8.2016 viikottain klo 17-19 piiritoimistolla Heinäpäässä osoitteessa Tarkka-ampujankatu 14.

Tervetuloa keskustelemaan ajankohtaisista aiheista ja tuolloin on mahdollisuus myös ilmottautua kuntavaaliehdokkaaksi. Tarjolla hyvää seuraa ja pullakahvit.

Tilaisuuksien isäntinä ovat Jari Pirinen ja Seppo Paakkari.

Tilaisuus on ilmainen ja avoin kaikille kaikille perussuomalaisuudesta kiinnostuneille. Tervetuloa!

Kirjoitettu 5.7.2016

Osallistumme Ylikiimingin Tervasmarkkinoille torstaina 7.7.

Tervetuloa osastollemme!

 

http://oulu.perussuomalaiset.fi/tapahtumat/ylikiimingin-tervasmarkkinat/

Kirjoitettu 30.4.2016

Oulun Perussuomalaisten kevättapahtuma lauantaina 14.5 Oulu-laivalla

Tulossa kaikille avoin kevättapahtuma lauantaina 14.5 klo 12 alkaen, TT5-orkesteri viihdyttää. Pullakahvi- ja makkaratarjoilu, paikalla myös kansanedustaja Ville Vähämäki ja Haukiputaan perussuomalaiset.

Tervetuloa!

Tilaisuus jatkuu noin klo 15 jäsenistölle tarkoitetulla risteilyllä Oulun lähivesille.

 

Kirjoitettu 21.4.2016

Vapputapahtuma lauantaina piiritoimistolla

Oulun Perussuomalaiset järjestävät lauantaina 30.4  piiritoimiston edustalla klo 12 – 14 vapputapahtuman, jossa tarjoillaan makkaraa, pullakahvia ja keskusteluja.

Tilaisuudessa läsnä myös kansanedustaja Ville Vähämäki sekä Perusnuorten puheenjohtaja Sebastian Tynkkynen.

osoite: Tarkka-ampujankatu 14, Heinäpää

Kirjoitettu 21.2.2016

Ministeri Jari Lindström Rotuaarilla maanantaina 22.2.2016 noin klo 16:30 alkaen

Työ- ja oikeusministeri Jari Lindström vierailee Oulussa maanantaina 22.2.2016. Ministeri on tapahtumassa paikalla n. klo 16.30 – 18.00. Tervetuloa!

Vierailunsa alussa ministeri Lindström pitää puheen, jonka jälkeen hänelle saa esittää kysymyksiä. Ministerin kyselytunnin jälkeen kansalaiset voivat käydä ministerin kanssa henkilökohtaista keskustelua kahvikupposen ääressä. Tilaisuudessa tarjolla olevan hernekeiton tarjoavat Oulun Perussuomalaiset ry ja Kiimingin Perussuomalaiset ry. Tapahtumassa mukana ovat myös Oulun ja Kainuun Perussuomalaiset Nuoret sekä Pohjois-Pohjanmaan Perusnaiset ry.

Tilaisuuden järjestää Perussuomalaisten Pohjois-pohjanmaan piiri yhteistyössä Pohjois-Pohjanmaan Perusnaiset ry:n ja Oulun yhdistysten kanssa, joka pidetään Ma 22.2 Rotuaarilla klo 15.00 -18.00

 

Kirjoitettu 10.2.2016

Luento Lähi-idästä: professori Jouni Suistola esitelmöi Tiistaina 16.2 klo 18 alkaen

 Tavallinen tupailta klo 17 – 18,
klo 18 – 20:30 tri Jouni Suistola esitelmöi, tervetuloa!

LÄHI-IDÄN KONFLIKTIN JUURET

Pegasus-luento, kiitämme yhteistyöstä!
Tarkka-ampujankatu 14, liikehuoneisto 4
Kirjoitettu 2.2.2016

Kuntavaaliehdokkaaksi?

Hyvä aatteemme kannattaja,

huhtikuussa 2017 järjestetään valtakunnalliset kuntavaalit, joihin etsimme ehdokkaita.

Ehdokkuus antaa mahdollisuuden tulla valituksi valtuustoryhmäämme joko varsinaiseksi tai varavaltuutetuksi. Lisäksi kuntavaaleihin osallistuneet ja niissä kaupunkilaisilta ääniä saaneet ovat luonnollisia valintoja muihin kunnallisiin luottamustehtäviin. Kauttamme voit vaikuttaa kuntasi asioihin!

Mikäli harkitset asiaa niin otathan yhteyttä:

– puheenjohtaja Lare Inkala, 040 181 9319, lare.inkala[a]gmail.com

– varapuheenjohtaja Juha Vuorio, 040 500 6955, juha.vuorio[a]yahoo.fi

– sihteeri Jari Pirinen, 040 833 6356, jari.pirinen3[a]luukku.com

 

kuntavaaliehdokkuus edellyttää lähtökohtaisesti jäsenyyttämme

jäsenhakemus perussuomalaisiin

jäsenhakemus paikallisyhdistykseemme

Kirjoitettu 13.1.2016

Suukkoja Rotuaarilla ystävänpäivänä kello 16

Oulun Perussuomalaisten valtuustoryhmän jäsenemme sekä hallitus jakavat Brunbergin suukkoja ystävilleen.

Ystävänpäivänä 14.2.

Tavataan Rotuaarilla!

 

Kirjoitettu 1.1.2016

Vuoden 2016 toimihenkilöjen valinnat

Oulun Perussuomalaisten vuodelle 2016 valittu hallitus valitsi järjestäytymiskokouksessaan 11.12.2015 toimihenkilöitä seuraavasti.

Vuonna 2016 hallituksen puheenjohtajana jatkaa jo aiemmin uudelleenvalittu Lare Inkala. Ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi valittiin edelleen Juha Vuorio. Toiseksi varapuheenjohtajaksi valittiin Vaili Jämsä-Uusitalo. Sihteeriksi Jari Pirinen. Taloudenhoitajana jatkaa Raimo Rautiola.

Tiedottajaksi valitiin valtuustoryhmämme sihteerinä toimiva Mia Pelkonen. ATK-vastaavana jatkaa Juha Vuorio.

Lisäksi valittiin tapahtumatoimikunta, jonka puheenjohtajana toimii Seppo Paakkari, muiksi jäseniksi tulivat Esa Paloniemi, Markku Hanhela, Seppo Hannula, Heikki Kopsakangas ja Helena Lämpsä.

Tulevien kuntavaalien valmistelutoimikunnan puheenjohtajaksi valittiin Hannu Taskila. Valittiin lisäjäseneksi jo tässä vaiheessa Krista Inkala.

Tilaisuus jatkui yhdistyksen pikkujoululla Satamaravintolassa Toppilansalmen alueella.

 

 

 

Kirjoitettu 24.12.2015

Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta!

toivoopi Oulun Perussuomalaiset

2015-12-24 10.56.23

Kirjoitettu 22.12.2015

Kinkunsyöntitalkoot

KINKUNSYÖNTITALKOOT

Kaikille avoin ilmainen jouluruoka: Kinkut, laatikot, rosolli, mansikkasoppa, mehu, kahvi.

Aika: Tiistaina 22.12.2015 klo 17-20 ja keskiviikkona 23.12.2015 klo 17-20 (niin kauan kuin ruokaa riittää).
Paikka: Tarkka-ampujankatu 14, Oulu (Perussuomalaisten Pohjois-Pohjanmaan piiritoimisto).

Järjestäjänä Oulu Perussuomalaiset ja kansanedustaja Ville Vähämäki.

Tapahtuman lisätiedot:

22.12.2015 https://oulu.perussuomalaiset.fi/tapahtumat/kinkunsyontitalkoot/

23.12.2015 https://oulu.perussuomalaiset.fi/tapahtumat/kinkunsyontitalkoot-2/

lisätietoja: Jari-Pekka Teurajärvi / 0408073847 / teurajarvi@nullhotmail.com

kinkunsyöntitalkoot

Kirjoitettu 18.12.2015

Vähävaraisten ja työttömien jouluruokailu

Kansanedustaja Ville Vähämäki tarjoaa yhdessä Oulun Perussuomalaisten ja Perussuomalaisten Naisten kanssa vähävaraisille ja työttömille jouluruoan kinkkuineen ja laatikoineen sunnuntaina 20.12. klo 10-14 Oulun Honkapirtillä, Pateniementie 86.

Myös kaikki Oulun seudun perussuomalaiset jäsenet toivotetaan tervetulleiksi syömään. Mukaan tarvitset vain joulumieltä.

Tervetuloa!

Kirjoitettu 8.12.2015

Kunniamerkkejä Oulun perussuomalaisille!

Vuoden 2017 itsenäisyyspäivänä myönnettiin kunniamerkit kahdelle kaupunginvaltuutetullemme Veijo Väänäselle ja Annemari Enojärvelle.

Yrittäjä Veijo Väänäselle myönnettiin Suomen Valkoisen Ruusun I luokan mitali kultaristeineen. Veijo on toiminut erilaisissa kunnallisissa luottamustehtävissä yhtäjaksoisesti vuodesta 1976 lähtien. Suurimman osan mm. kunnan- ja kaupunginvaltuutettuna, aluksi Ylikiiminkin kunnassa ja nyt Ylikiiminkgin kaupunginosassa Oulun kaupungissa.

Henkilökohtaiselle avustajalle Annemari Enojärvelle myönnettiin Suomen Valkoisen Ruusun I luokan mitali. Annemari on toiminut kaksikymmentä vuotta kunnallisissa luottamustehtävissä mm. sekä kunnan- että kaupunginvaltuutettuna aluksi Haukiputaan kunnassa ja nyt Haukiputaan kaupunginosassa Oulun kaupungissa.

Molemmat henkilöt ovat osallistuneet runsaasti myös muuhun yhteiskunnalliseen toimintaan.

Oulun Perussuomalaisten valtuustoryhmä

Perussuomalaisten luottamustehtävät Oulussa

Kirjoitettu 26.10.2015

Syyskokouksen valintoja

2016 OPS hallitusOulun Perussuomalaiset ry:n sääntömääräinen syyskokous järjestettiin sunnuntaina 25.10.2015 Oulussa Kirkkotorin koulutuskeskuksessa. Sateisesta syysilmasta huolimatta paikalle saapui kolmatta kymmentä aktiivia.

Kokouksen puheenjohtajana toimi utajärvinen Ahti Moilanen. Oululainen kansanedustaja Ville Vähämäki toi terveisiä eduskunnasta, mikä herätti vilkasta keskustelua hyvässä hengessä. Syyskokousväki valitsi yksimielisesti vuodeksi 2016 puheenjohtajana jatkamaan Lare Inkalan.

Hallituksen jäseniksi valittiin: Seppo Paakkari (varalla Esa Paloniemi), Juha Vuorio (varalla Raimo Rautiola), Jari Pirinen (varalla Mia Pelkonen), Olli Rundgren (varalla Heikki Kopsakangas), Vaili Jämsä-Uusitalo (varalla Krista Inkala), Anne Snellman (varalla Helena Lämpsä) ja Seppo Leskinen (varalla Markku Hanhela).

Toiminnantarkastajaksi valittiin Veijo Väänänen, varatoiminnantarkastajaksi puolestaan Ville Vähämäki.

Piirikokousedustajaksi valittiin hallituksen puheenjohtajalle varalle Seppo Hannula, varsinaisten hallituksen jäsenten ja varajäsenten lisäksi valittiin kahdeksi lisäedustajaksi Tauno Ikonen (varalla Hannu K. Taskila) sekä Veijo Väänänen (varalla Ville Vähämäki).

Kirjoitettu 19.10.2015

Syksyn Tupaillat käynnissä. Tervetuloa!

Oulun Perussuomalaisten tupaillat aloittavat 22.9-2015 (tiistaisin) klo: 17.00-19.00 Tarkka-ampujankatu 14, 90120 Oulu.

Tapaamme joka tiistai samaan aikaan keskustelemaan ajankohtaisista aiheista, joinain kertoina järjestämme teemailtoja joista ilmoitamme erikseen.

Tervetuloa kaikki perussuomalaiset ja perussuomalaisuudesta kiinnostuneet!

Terveisin Jari Pirinen ja Seppo Paakkari.

Kirjoitettu 15.10.2015

Ulkoministeri Soini johtaa Barentsin euroarktisen neuvoston kokousta Oulussa

Barentsin euroarktisen neuvoston viidestoista ministerikokous järjestetään Oulussa 14.–15. lokakuuta. Kokoukseen osallistuu neuvoston jäsenmaiden sekä Barentsin alueneuvoston edustajia ja keskeisiä Barents-yhteistyön sidosryhmiä. Puheenjohtajana toimii ulkoministeri Timo Soini. Kokouksessa tarkastellaan neuvoston työn tuloksia ja tulevaa toimintaa sekä hyväksytään yhteinen julkilausuma. Oulun kokouksessa Barentsin euroarktisen neuvoston puheenjohtajuus siirtyy Suomelta Venäjälle.

Suomen kaksivuotisen puheenjohtajuuden painopisteitä ovat olleet taloudellinen yhteistyö ml. liikenne ja logistiikka, ympäristö ja ilmastonmuutos sekä nuorisoyhteistyö. Liikenteen alalla valmistui selvitys rajat ylittävistä tieliikenneväylistä ja niiden investointitarpeista. Toimia on jatkettu ympäristöä voimakkaasti pilaavien kohteiden vähentämiseksi, ja Barentsin ilmastosuunnitelma on edennyt toteutusvaiheeseen. Suomen kaudella on aktivoitu taloustyöryhmän alaisen metsäverkoston toiminta.  Lisäksi on parannettu alkuperäiskansojen osallistumismahdollisuuksia Barents-yhteistyöhön ja laadittu kattava selvitys Barentsin hankerahoituksesta.

Barentsin euroarktinen neuvosto perustettiin 22 vuotta sitten ja sen jäseniä ovat Pohjoismaat, Venäjä ja EU. Barentsin euroarktisen neuvoston tavoitteena on vakauden ja kestävän kehityksen edistäminen sekä turvallisuuden lisääminen Pohjoiskalotilla ja Venäjän luoteisalueilla.

Kirjoitettu 9.10.2015

Liity Perussuomalaisten jäseneksi!

Hyvä aatteemme kannattaja,

jäsenyys antaa sinulle mahdollisuuden tukea kansanliikettämme, vuosimaksu on maltillinen 25 euroa.

Jäsenyys mm. tuo kotiisi Perussuomalais -lehden tietopaketin neljän viikon välein. Se myös mahdollisttaa ehdokkuuden mm. kuntavaaleihin.

Oulun Perussuomalaisten yhteyshenkilöt:

– puheenjohtaja Lare Inkala, 040 181 9319, lare.inkala@nullgmail.com

– varapuheenjohtaja Juha Vuorio, 040 500 6955, juha.vuorio@nullyahoo.fi

– sihteeri Olli Rundgren, 044 994 7313, ollirundgren.ps@nullgmail.com

jäsenhakemus perussuomalaisiin

jäsenhakemus paikallisyhdistykseemme

 

Kirjoitettu 20.9.2015

Yhdistystemme Oulun syysseminaari

Aurinkoisena elokuun lopun lauantaina Oulun kolmen paikallisyhdistyksen hallitukset ja valtuustoryhmä kokoontuivat parinkymmenen ihmisen voimin Sanginjoen varrella olevaan kaupungin vierastilaan.

Tilaisuus alkoi seminaarilla, jonka aluksi uusi kuntasihteeri Heimo Konttinen toi puolueen terveiset ja muistutti monista käytännön asioista ja periaatteista, joita tarvitaan järjestötyössä.

Valtuustoryhmämme puheenjohtajana toimiva Juha Vuorio puolestaan esitti tilaisuutta varten koostamansa materiaalin, jossa käytiin läpi edelliset kuntavaalit, kaupungin luottamushenkilöjärjestelmä ja tavoitteita sekä työlistaa tulevia vuoden 2017 kuntavaaleja varten.

Oulun kaupunki tarjoaa kerran vuodessa valtuustoryhmille tämän alun perin kauppatorilta siirretyn upean hirsirakennuksen seminaareja ja vastaavia kokouksia varten. Tilaisuus jatkui saunalla ja talon salaisella reseptillä valmistetulla lohikeitolla.

Kuntaliitoksen myötä Oulussa on kolme paikallisyhdistystä, jotka kaikki olivat edustettuna tilaisuudessa. Kiitokset osanottajille.

 

Kirjoitettu 6.9.2015

Oulun Perussuomalaiset tavattavissa Oulun torilla 14-16.9.2015

Oulun Perussuomalaiset ovat tavattavissa Oulun torilla 14-16.9.2015: Ma klo 9-18, Ti klo 9 – 18, Ke klo 9 – 16, tarjoamme mehua ja keksiä/pullaa.

Tarvitsemme myös vapaehtoista henkilöstä pyörittämään kahdessa vuorossa telttaa aamuvuoro 9-13 ja iltavuoro 13-18 (keskiviikkona 9 – 13 ja 13 – 16)

Jos pystyt tulemaan mukaan jonkin vuoron tai sen osan soita Seppo Paakkari 044 971 6879 tai laita tekstari/sähköpostilla aika milloin pääset tulemaan seppop10@nullgmail.com voit myös ilmoittaa Esa Paloniemi 050 359 1091. Voit myös ilmestyä paikanpäälle, mutta toivomme ennakko ilmottautumista jotta saamme vuoroja jaettua tasaisesti.
Tervetuoloa myös kaikki muutkin paikallisjärjestöt, kanasanedustajat ja muut toimijamme. Jos mahdollista laittakaa sähköpostia milloin olette mahdollisesti paikalla niin voimme asiasta ilmoitella myös muillekin tahoille.

Kirjoitettu 18.8.2015

Pohjois-Pohjanmaan perussuomalaisia puolueen johtopaikoille

Perussuomalaiset Nuoret ry puheenjohtaja oululainen Sebastian Tynkkynen valittiin kahdeksi seuraavaksi vuodeksi perussuomalaisten 3. varapuheenjohtajaksi Turun puoluekokouksessa. Varapuheenjohtajuus tuo paikan myös puoluehallitukseen sekä puoluevaltuustoon.

Ahti Moilanen Utajärveltä ja Juha Vuorio Oulusta tulivat valituksi perussuomalaisten puoluevaltuustoon edustamaan Pohjois-Pohjanmaan piiriä. Lisäksi puoluevaltuustoon kuuluu puolueen Pohjois-Pohjanmaan piirin puheenjohtaja Jari-Pekka Teurajärvi.

– Pohjois-Pohjanmaan vaikutusvalta puolueen johtoelimissä kasvoi merkittävästi ja tähän olemme tyytyväisiä, toteaa Teurajärvi. Kokonaistilanne Pohjois-Suomen kannalta on hyvä, sillä Lapin ja Kainuun piiristä on lisäksi yhteensä viisi puoluevaltuutettua sekä puolueen 2. varapuheenjohtaja ministeri Hanna Mäntylä on Lapista. Turun puoluekokouksessa uudelleen valittu puoluesihteeri Riikka Slunga-Poutsalo on lähtöisin Torniosta ja eduskunnan puhemies Maria Lohela Nivalasta. Pohjois-Pohjanmaan perussuomalaiset kansanedustajat Pirkko Mattila, Olli Immonen, Ville Vähämäki ja muut yllä mainitut henkilöt varmistavat sen, että pystymme ajamaan Suomen ja erityisesti pohjoisen asiaa yhä paremmin.

Kirjoitettu 7.8.2015

Perussuomalaiset Naiset ry on mukana kannus-tamassa osallistujia Likkojen Lenkillä la 15.8

Oulu lauantaina 15.8.2015 klo 12-17, Raatin stadion

Oulu lauantaina 15.8.2015 klo 12-17, Raatin stadion

Tapahtumatorilla on oma osastomme.

Oulussa tämä on jo 5-vuotis Juhlalenkki

Tarjolla lenkkimehut.

Iloista mieltä mukaan, säästä huolimatta.

Nähdään Lenkillä ja poristaan…

Perusnaiset mukana!

… no poristaan jo Turussa.

Terveisin Satu, Vaili ja Tanja

Kirjoitettu 29.6.2015

Ylimääräisen piirikokouksen valintoja

Kuvassa puoluesihteeri Riikka Slunga-Poutsalo, kokouksen puheenjohtaja Jari Ojala sekä sihteeri Henna Kupsala

Kuvassa puoluesihteeri Riikka Slunga-Poutsalo, kokouksen puheenjohtaja Jari Ojala sekä sihteeri Henna Kupsala

Viikonvaihteessa pidettiin Pohjois-Pohjanmaan piirimme ylimääräinen yleinen kokous. Tuolla täydennettiin piirhihallitusta Oulun Perussuomalaisten jäsenillä Veijo Väänäsellä, joka valittiin varsinaiseksi hallitusjäseneksi, ja jonka tilalle varajäseneksi valittiin Seppo Leskinen.

Kokouksessa valittiin lisäksi kolme jäsentä tulevaan puoluevaltuustoon, joiden joukossa jäsenemme Juha Vuorio. Puoluevaltuuston valinnat tosin vahvistetaan vasta elokuun puoluekokouksessa.

Puoluesihteeri Riikka Slunga-Poutsalo aloitti kokouksen puolueen 20 vuotisesta taipaleesta, jossa neljän hengen saunaporukasta on tullut neljän ministerin hallituspuolue. Riikka muistutti myös, että hallitusohjelmassa on lukuisia asioita perussuomalaisten ohjelmasta.

Kirjoitettu 12.5.2015

Tupaillat jatkuvat loppukesästä

Oulun Perussuomalaiset ry:n tupaillat jäävät nyt 12.5.2015 kesätauolle ja paalavat loppukesästä  myöhemmin ilmoitettavana ajankohtana taas takaisin tiistai-iltoihin. Kiitokset kaikille alkuvuonna mukana olleille ja hyvää kesää.

Jari Pirinen ja Seppo Paakkari

Kirjoitettu 20.4.2015

Perussuomalaiset kolmosesta kakkoseksi!

Kukitus Oulussa 2015Perussuomalaiset nousivat Suomen toiseksi suurimmaksi puolueeksi 38 kansanedustajalla!

Oulun vaalipiirissä Perussuomalaiset säilyttivät toiseksi suurimman puolueen aseman.

Huomattavaa on, että Oulun kaupunginvaltuuston ryhmistä vain Perussuomalaisilla on kaksi kansanedustajaa!

http://vaalit.yle.fi/tulospalvelu/2015/eduskuntavaalit/?ehdokkaat_##vaalipallo

Kirjoitettu 16.4.2015

Vaalivalvojaiset sunnuntaina!

Oulun Perussuomalaiset järjestävät perinteelliset vaalivalvojaiset Oulun piiritoimistolla osoitteessa Tarkka-ampujankatu 14, alkaen klo 19, päättyen noin puoliltaöin.

Tervetuloa molempiin kaikki perussuomalaiset ja perussuomalaisista kiinnostuneet!

Vaalivalvojaisista lisätietoja antavat tilaisuuden isännät:
– Jari Pirinen 040-833 6356
– Juha Vuorio, 040-500 6955

Kirjoitettu 14.4.2015

Oulun Perussuomalaislla kuusi ehdoksasta!

kooste 04

Olli Immonen, kansanedustaja

Ville Vähämäki, kansanedustaja, DI

Vaili Jämsä-Uusitalo, opintoasiainsihteeri

Anne Snellman, filosofian tohtori

Jenna Simula kansanedustajan avustaja

Sebastian Tynkkynen, PS-nuorten puheenjohtaja

 

olemme myös facebookissa: https://www.facebook.com/oulunperussuomalaiset

katso kaikki ehdokkaamme: https://oulu.perussuomalaiset.fi/eduskuntavaaliehdokkaat/

 

Kirjoitettu 4.4.2015

Tupaillat jatkuvat myös vaalikylän ajan, tervetuloa molempiin!

Perussuomalaisten Rotuaarin vaalikylän osasto avoinna 7.4 – 18.4. Avoinna joka päivä klo 11-17. Tervetuloa!

Tupaillan tiistai 7.4 ja tiistai 14.4 isäntänä toimii Jari Pirinen. Tupaillat piiritoimistolla Tarkka-ampujankatu 14. Tervetuloa!

Tupaillassa 7.4 paikalla myös kansanedustajaehdokas Vaili Jämsä-Uusitalo.

Tupaillassa 14.4 paikalla myös kansanedustajaehdokas Juha Liuokkonen

Kirjoitettu 29.3.2015

Vaalijulisteet ja -telineet

Hyvät perussuomalset aktiivit:

On toivottavaa, että kukin ottaisi mahdollisuuksien mukaan yhteyttä Paakkarin Seppoon, seppop10@nullgmail.com, puh: 044 971 6879, jotta voidaan sopia mihin kukin vie julisteita, joita saa alkaa laittamaan paikoilleen 1.4 lähtien.

Julisteet ovat piiritoimistolla (Tarkka-ampujankatu 14) ja järjestämme sinne hakumahdollisuuksia tarpeen mukaan, olemme varanneet mm. seuraavat ajat:
– torstai 2.4 klo 14-15

mutta pyydämme ilmoittamaan joko spostilla tai puhelimella Sepolle mahdollisimman pian nyt etukäteen että osallistut tähän vaalityöhön, niin voimme tehdä paikkakohtaiset suunnitelmat.

seppop10@nullgmail.com, puh: 044 971 6879

Kirjoitettu 23.3.2015

Varapuheenjohtaja sijaisena

24.3.2015 alkaen varsinainen puheenjohtaja Lare Inkala on sairaslomalla.

Sijaisena toimii varapuheenjohtaja Juha Vuorio

– puh: 040 500 6955

– sposti: juha.vuorio@nullyahoo.fi

Kirjoitettu 18.3.2015

Perjantaina 20.3 Suomen Perustan turvallisuus-poliittinen luento Pakkalan salissa

Suomi, Venäjä ja Ukraina – keskustelua ulkopoliittisesta tilanteesta perjantaina 20.3. klo 18–20 Pakkala-salissa, Oulussa

Ulkopoliittinen tilanne Euroopassa on äärimmäisen jännittynyt ja herättää monia kysymyksiä. Saadaanko Euroopan ja Venäjän suhteet normalisoitua vai voiko uusi kylmä sota muuttua avoimeksi maailmanpaloksi? Mitkä tavoitteet ohjaavat Venäjän ulkopolitiikkaa? Millainen uhka Venäjä on Suomelle?

Suomen Perusta -ajatuspaja julkaisi lokakuussa 2014 teoksen Venäjä: uhka vai mahdollisuus? – avointa keskustelua Suomen Venäjä-suhteesta. Teoksen
teemoista on keskustelemassa perjantaina 20.3. klo 18–20 Pakkala-salissa (Kaarlenväylä 3, Oulu) dosentti Arto Luukkanen, joka on toinen artikkelikokoelman toimittajista.

Tule keskustelemaan Suomen ja Venäjän suhteista ja kuulemaan uusimmat kuulumiset Ukrainan tilanteesta.

https://www.perussuomalaiset.fi/events/suomi-venaja-ja-ukraina-keskustelua-ulkopoliittisesta-tilanteesta/

Tilaisuuteen on vapaa pääsy – tervetuloa!

Lisätietoja:

Simo Grönroos
toiminnanjohtaja, Suomen Perusta -ajatuspaja
simo.gronroos(at)suomenperusta.fi / 050 321 1755

http://www.suomenperusta.fi/

 

Kirjoitettu 17.3.2015

Perjantaina 20.3 kansanedustajaehdokkaat Oulussa!

Mukana tilaisuuksissa: Henna Kupsala, Lasse Mikkola, Anne Snellman, Ville Vähämäki

Tervetuloa!

Oulu Jukolan Tokmanni klo 10-12
Oulu Kärkkäinen klo 13-15
Oulu K-Citymarket Kaakkuri klo 16-18

 

 

 

 

 

 

Kirjoitettu 14.3.2015

Jenna Simula ehdokkaaksi

Perussuomalaisten Pohjois-Pohjanmaan piiri nimesi Oulun Perussuomalaisten jäsenen Jenna Simulan (eduskunta-avustaja) ehdokaslistalle eduskuntaan.

Kirjoitettu 22.2.2015

Tupaillat jatkuvat tiistaisin klo 17:00

Tupaillat jatkuvat vaaleihin asti klo 17:00 alkaen. Piiritoimistolla , tarkka-ampujankatu 14.
Vetäjinä Jari ja Seppo, sekä vierailevina tähtinä usein kansanedustajaehdokkaita.
Tervetuloa nauttimaan vieraat sekä tutut, hyvästä seurasta ja nisukahveista

Kirjoitettu 15.2.2015

Oulun Perussuomalaisten vaalipäälliköt valittu

Oulun Perussuomalaisten hallitus valitsi kokouksessaan 15.2. eduskuntavaalien vaalipäälliköiksi Seppo Paakkarin ja Esa Paloniemen.

Oulun Perussuomalaisilla on nimettynä seuraavat viisi eduskuntavaaliehdokasta:
Olli Immonen, 28, kansanedustaja;
Vaili Jämsä-Uusitalo, 57, opintoasiainsihteeri;
Anne Snellman, 47, filosofian tohtori;
Sebastian Tynkkynen, 25, PS-Nuorten puheenjohtaja, kasvatustieteen yo. ja
Ville Vähämäki, 35, kansanedustaja, diplomi-insinööri.

Kirjoitettu 26.1.2015

Valtuustoryhmän toimihenkilöt vuodelle 2015

Oulun Perussuomalaisten valtuustoryhmä teki sunnuntaina henkilövalintoja vuodelle 2015 seuraavasti:

Puheenjohtajaksi valittiin edelleen DI Juha Vuorio, varapuheenjohtajana jatkaa opintoasiainsihteeri Vaili Jämsä-Uusitalo, hallitusryhmän puheenjohtajana jatkaa filosofian tohtori Anne Snellman. Valtuustoryhmän uudeksi sihteeriksi valittiin julkishallinnon merkonomi Mia Pelkonen.

Valtuustoryhmän kokouspaikkana on Perussuomalaisten Pohjois-Pohjanmaan piirin vuodenvaihteessa käyttöönotettu uusi toimisto Heinäpäässä.

Lisätietoja: Juha Vuorio, 040-500 6955

Kirjoitettu 25.1.2015

Timo Soini Oulussa 30.1.

Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini vierailee Oulussa perjantaina 30.1. Tilaisuus alkaa klo 16.00 Perussuomalaisten Oulun vaalipiirin kansanedustajaehdokkaiden esittelyllä, jonka jälkeen Timo Soini pitää puheen klo 17.00 alkaen. Paikkana on Teuvo Pakkalan sali pääkirjastolla osoitteessa Kaarlenväylä 3, PL 15, 90100 Oulu.

Tilaisuus on kaikille avoin ja maksuton.

Tervetuloa!

Kirjoitettu 21.1.2015

Oulun Perussuomalaisilla viisi ehdokasta!

Perussuomalaisten Oulun vaalipiirin eduskuntavaaliehdokkaat ovat nyt selvillä ja lista on täysi. Oulun vaalipiirissä listalle saa asettaa enintään 18 ehdokasta.

Oulun PS EK 2015 keski

Vasemmalta kansanedustaja Olli Immonen (28), kansanedustaja, diplomi-insinööri Ville Vähämäki (35), opintoasiainsihteeri Vaili Jämsä-Uusitalo (55), filosofian tohtori Anne Snellman (47), perussuomalaisten nuorten puheenjohtaja Sebastian Tynkkynen (25).

Oulun Perussuomalaisten ehdokkaat ovat:

  • kansanedustaja Olli Immonen (28) Oulu
  • kansanedustaja, diplomi-insinööri Ville Vähämäki (35) Oulu
  • opintoasiainsihteeri Vaili Jämsä-Uusitalo (55) Oulu
  • filosofian tohtori Anne Snellman (47) Oulu
  • perussuomalaisten nuorten puheenjohtaja Sebastian Tynkkynen (25) Oulu
Kirjoitettu 8.1.2015

Etsimme tapahtumakoordinaattoria

Oulun Perussuomalaiset hakee tapahtumakoordinaattoria.

Asiasta kiinnostuneiden toivotaan ottavan yhteyttä puheenjohtaja Lare Inkalaan (puh: 040 181 9319).

Kirjoitettu 2.1.2015

Oulun luottamushenkilötapaaminen sunnuntaina 18.1 Kirkkotorilla klo 12-15

Oulun Perussuomalaisille luottamushenkilöille tarkoitettu seminaari pidetään Kirkkotorin koulutuskeskuksessa sunnuntaina 18.1 klo 12-15

Osoite Asemakatu 5, 90100 Oulu, Kirkkotorin pieni sali

klo 12:00 avaus
klo 12:10 läsnäolijoiden esittely
klo 12:40 ajatuksia valtuustoryhmän, luottamushenkilöiden ja kaupunginhallituksen työskentelystä ja ajankohtaisista aiheista
 
klo 13:50 tauko, mehua
 
klo 14:00 kansanedustajiemme ajatuksia vaalikamppailuun
                kansanedustajaehdokkaiden esittelyä
                vaalipäällikön terveiset eduskuntavaaleihin
klo 15:00 tilaisuuden päätös

tilaisuuden puheenjohtajana toimii valtuustoryhmän puheenjohtaja Juha Vuorio, mehutarjoilu
tiedustelut: juha.vuorio@nullyahoo.fi

 

Kirjoitettu 22.12.2014

Hallituksemme uudet toimihenkilöt

Oulun Perussuomalaiset ry:n uusi hallitus järjestäytyi
Oulun Perussuomalaiset ry:n vuoden 2015 hallituksen järjestäytymiskokouksessa 21.12.2014 tehtiin seuraavat valinnat. Varapuheenjohtajaksi valittiin diplomi-insinööri Juha Vuorio, sihteeriksi palveluesimies Olli Rundgren, taloudenhoitajaksi yrittäjä Raimo Rautiola ja tiedottajaksi filosofian tohtori Anne Snellman. Hallitus laittoi tapahtumakoordinaattorin pestin avoimeksi. Yhteyttä voi ottaa puheenjohtaja Lare Inkalaan (puh: 040 181 9319).
Oulun Perussuomalaisten hallitus toivottaa kaikille Rauhallista Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2015!
Kirjoitettu 27.11.2014

Kansanedustaja Ville Vähämäki esittelee Radikaalit teknologiat -työkalun

Eduskunnan tulevaisuusvaliokunta ja Pohjois-Pohjanmaan ennakointiverkosto järjestävät Radikaalit teknologiat -seminaarin maanantaina 8.12.2014 klo 9 – 12 Oulun yliopiston Saalastinsalissa, Pentti Kaiterankatu 1, Oulu.

Seminaarissa Tulevaisuusvaliokunnan radikaalit teknologiat -jaoston puheenjohtaja, kansanedustaja Ville Vähämäki esittelee “Suomen 100 uutta mahdollisuutta: Radikaalit teknologiat -työkalun”.

Tarkemmat tiedot tapahtumasta löydät Perussuomalaisten kalenterista osoitteesta https://oulu.perussuomalaiset.fi/tapahtumat/radikaalit-teknologiat-seminaari-oulu/

Tilaisuuteen on ennakkoilmoittautuminen 1.12.2014 mennessä: www.pohjois-pohjanmaa.fi/ennakointi

Ohjelma Radikaalit teknologiat Oulu 0812014

Kirjoitettu 9.11.2014

Oulun Perussuomalaiset valitsivat puheenjohtajan sekä uuden hallituksen vuodelle 2015

20141109_syyskokous

Kuva: Oulun Perussuomalaisten kokousväkeä kuvassa ylärivissä vasemmalta Jari-Pekka Teurajärvi, Juha Vuorio, Lare Inkala, Olli Rundgren, Helena Lämpsä, Veijo Väänänen, Seppo Paakkari, Jari Pirinen, Esa Paloniemi ja Hannu K Taskila sekä alarivissä vasemmalta Vaili Jämsä-Uusitalo, Tauno Ikonen, Anne Snellman ja Krista Inkala. (kuvaaja Paula Juka)

9.11.2014

Oulun Perussuomalaiset valitsivat puheenjohtajan sekä uuden hallituksen vuodelle 2015

Muusikko Lare Inkala valittiin jatkamaan Oulun Perussuomalaiset ry:n puheenjohtajana paikallisyhdistyksen sääntömääräisessä syyskokouksessa sunnuntaina Oulussa.

Oulun Perussuomalaisten muiksi hallituksen jäseniksi valittiin opintosihteeri Vaili Jämsä-Uusitalo, palveluesimies Olli Rundgren, diplomi-insinööri Juha Vuorio, filosofian tohtori Anne Snellman, insinööri Jari-Pekka Teurajärvi, virastomestari Seppo Paakkari sekä yrittäjä Raimo Rautiola.

Hallitukseen varajäseniksi valittiin eläkeläinen Esa Paloniemi, sihteeri Helena Lämpsä, diplomi-insinööri Arto Kivimäki, yrittäjä Veijo Väänänen, kasvatuspsykologi Krista Inkala, kirvesmies Heikki Kopsakangas sekä eläkeläinen Tauno Ikonen.

Paikallisyhdistyksen edustajiksi Perussuomalaisten Pohjois-Pohjanmaan piirin kokouksiin valittiin edellä mainittujen hallituksen varsinaisten jäsenten lisäksi ruokalatyöntekijä Jaana Paakkari ja eläkeläinen Seppo Leskinen. Varaedustajiksi valittiin hallituksen varajäsenten lisäksi eduskunta-avustaja Jenna Simula, henkilökohtainen avustaja Annemari Enojärvi sekä yrittäjä Aatos Manninen.

10.11.2014 päivitys: Olli Rundgrenin titteli korjattu.

Kirjoitettu 2.10.2014

Oulun Perussuomalaiset ry syyskokous uudella piiritoimistolla

Oulun Perussuomalaiset ry syyskokous pidetään 9.11.2014 piiritoimistolla osoitteessa Hintantie 19 kello 12:00.

Käsitellään sääntömääräiset asiat.

Hallitus

Kirjoitettu 21.8.2014

Perussuomalaisten tupaillat jatkuvat

Oulun Perussuomalaiset ry tupaillat tiistaisin klo 17 – 19 uudella piiritoimistolla, Hintantie 19, 90580, Oulu.

Illan isäntänä toimivat Seppo Paakkari ja Jari Pirinen.

Kutsumme tilaisuuteen saapumaan kaikkia politiikasta sekä PS:n asioista kiinnostuneita!

Kirjoitettu 20.8.2014

Oulun Perussuomalaiset syysmarkkinoilla

Syysmarkkinat Oulun kauppatorilla 8. –  10. syyskuuta 2014

http://www.rotuaari.info/syysmarkkinat

 

Oulun Perussuomalaiset osallistuvat Oulun syysmarkkinoille.

Talkoolaiset voivat ilmoittautua Hannu K. Taskilalle sähköpostilla: hannu.k@nulltaskila.eu – tai hannu.k.taskila@nulllive.fi

Linkki kalenteriin: http://oulu.perussuomalaiset.fi/tapahtumat/oulun-perussuomalaiset-oulun-syysmarkkinoilla/

Kirjoitettu 12.8.2014

Oulun Perussuomalaisten syystapahtuma 13.9. klo 12:00

Oulun Perussuomalaisten syystapahtuma 13.9.2014 Oulu laivalla alkaen klo 12.

Luvassa myös meriristelyä pitkin päivää.

Olet Tervetullut tapahtumaan!

 

Kirjoitettu 28.5.2014

Seurakuntavaaliehdokkaiden haku käynnistyy

Seurakuntavaalit logoHaluatko syksyn seurakuntavaaleihin ehdolle ja kuulut ev.lut. kirkkoon? Tässä viestissä tulee ohjeistus.

Oulun seurakyntayhtymässä on 7 seurakuntaa, jotka jokainen valitsevat vaaleilla omat seurakuntaneuvostonsa, sekä edustajansa koko seurakuntayhtymän yhteiseen kirkkovaltuustoon.

Jokainen ehdokas asetetaan ehdolle automaattisesti siihen seurakuntaan, jonka alueella postiosoitteensa mukaan asuu.

Sebastian Tynkkynen (sebastien.tynkkynen@nullgmail.com) toimii Perussuomalaisten vaalimiehenä Oulun seurakuntayhtymän seurakuntavaaleissa, ja ilmoittautumiset ehdokkaaksi hänen kauttaan. Vaalimies ilmoittaa jokaisen perussuomalaisesti ajattelevan ehdokkaaksi asettuvan suoraan sen seurakunnan listalle, johon hän kuuluu. Kaikki vaalimiehelle lähetetyt ehdokasilmoittautumiset ovat sitovia. Lähetä seuraavat tiedot sähköpostin mukana:

Nimi:
Ikä:
Ammatti:
Katuosoite ja postinumero:
Puhelinnumero:
Sähköpostiosoite:

LISÄTIEDOT:

Sebastian Tynkkynen,
Oulun Perussuomalaisten hallituksen jäsen
e-mail: sebastien.tynkkynen@nullgmail.com
puh. 0404-172745

Kirjoitettu 12.5.2014

Tupaillat kesäkuun loppuun asti joka tiistai kello 17-19

Illan isäntänä toimii Hannu K Taskila aisaparinaan Seppo Paakkari.

Tupailloissa keskustellaan mm. päivän politiikasta ja muista ajankohtaisista aiheista sekä pidämme väilliä myös esitelmiä kysytyimmistä aiheista kutsutun asiantuntijan vetämänä. TERVETULOA vanhat ja uudet jäsenet sekä asiasta kiinnostuneet. Tupaillan aikana mahdollisuus liittyä myös puolueemme ja paikallisyhdistyksemme jäseneksi. Pannu kuumana koko illan!

Tarkemmat tiedot tupaillasta löydät kalenteristamme.

Seuraa ilmoittelua tulevien tupailtojen osalta kotisivuiltamme ja kalenterista.

Kirjoitettu 10.5.2014

Perussuomalaisilla vaalikoju Rotuaarin eurovaalikylässä

Oulun kaupunki pystyttää Oulun Rotuaarille Eurovaalikylän 9.5.-24.5.2014 väliseksi ajaksi.

Löydät Eurovaalikylän päivittäisen perussuomalaisen tarjonnan kalenteristamme (tässä linkki kalenteriin). Voit myös ilmoittautua jollekkin päivälle vastuulliseksi henkilöksi perussuomalaiselle eurovaalikojulle tai vaihtoehtoisesti vapaaehtoiseksi vaalityöntekijäksi. Koko joukkueen panosta tarvitaan, jotta saamme kerrottua järkevän eurovaalikampanjamme sanoman äänestäjille sekä Eurojytkyn toteutumaan.

Mikäli haluat antaa oman panoksesi ja osaamisesi perussuomalaisen eurovaalikampanjan käyttöön, ota yhteyttä Jari-Pekka Teurajärveen (teurajarvi@nullhotmail.com tai 0408073847).

Yhdenkin tunnin panoksellasi voi olla ratkaiseva merkitys lopputuloksen kannalta!

Täällä voit käydä tutustumassa perussuomalaisiin eurovaaliehdokkaisiin.

IMG_0215

Väenpaljoutta osastollamme.

 

Kirjoitettu 9.5.2014

PS tilaisuus Rotuaarilla puolueneuvoston kokouksen alla yleisömenestys

Perussuomalaisten puolueneuvoston kokous 3-4 toukokuuta kesän suurimpana puolutapahtumana keräsi myös suuren joukon yleisöä Rotuaarille, kun avajaispäivänä mm. Timo Soini ja EU-ehdokkaamme kertoivat Rotuaarin esiintymislavalla Euroopan ja Suomen menosta.

Katso Perussuomalaisten sivulta yhteenveto puolueneuvoston kokouksesta:

http://www.perussuomalaiset.fi/suora-lahetys-puolueneuvoston-kokous-oulussa-3-5-2014/

Kuvassa kiinnostunutta yleisöä (vasemmalla) sekä täkäläisiä perussuomalaisia (oikealla)

 

 

Musiikista vastasi Lare Inkala ja Kuriirit!

Kirjoitettu 6.5.2014

Järjestyksenvalvojakurssi on peruuntunut

Järjestyksenvalvojakurssi on peruuntunut vähäisen kiinnostuksen vuoksi.

Kirjoitettu 5.5.2014

Seuraava tupailta 6.5.2014 kello 17-19

Illan isäntänä toimii Hannu K Taskila aisaparinaan Seppo Paakkari.

Tupailloissa keskustellaan mm. päivän politiikasta ja muista ajankohtaisista aiheista sekä pidämme väilliä myös esitelmiä kysytyimmistä aiheista kutsutun asiantuntijan vetämänä. TERVETULOA vanhat ja uudet jäsenet sekä asiasta kiinnostuneet. Tupaillan aikana mahdollisuus liittyä myös puolueemme ja paikallisyhdistyksemme jäseneksi. Pannu kuumana koko illan!

Tarkemmat tiedot tupaillasta löydät kalenteristamme.

Seuraa ilmoittelua tulevien tupailtojen osalta kotisivuiltamme ja kalenterista.

Kirjoitettu 27.4.2014

Seuraava tupailta 29.4.2014 kello 17-19

Illan isäntänä toimii Hannu K Taskila aisaparinaan Seppo Paakkari.

Tupailloissa keskustellaan mm. päivän politiikasta ja muista ajankohtaisista aiheista sekä pidämme väilliä myös esitelmiä kysytyimmistä aiheista kutsutun asiantuntijan vetämänä. TERVETULOA vanhat ja uudet jäsenet sekä asiasta kiinnostuneet. Tupaillan aikana mahdollisuus liittyä myös puolueemme ja paikallisyhdistyksemme jäseneksi. Pannu kuumana koko illan!

Tarkemmat tiedot tupaillasta löydät kalenteristamme.

Seuraa ilmoittelua tulevien tupailtojen osalta kotisivuiltamme ja kalenterista.

Kirjoitettu 14.4.2014

Järjestyksenvalvojakurssi

Perussuomalaiset rp puolue ja Perussuomalaiset Pohjois-Pohjanmaan piiri ry tarjoaa jäsenilleen mahdollisuuden osallistua järjestyksenvalvojakurssille. Kurssi on perussuomalaisille ilmainen. Kurssi antaa pätevyyden toimia järjestyksenvalvojana.

Aikataulu:

  • to 8.5. kello 16:30-21:00
  • pe 9.5. kello 16:30-21:00
  • la 10.5. kello 08:00-16:00
  • to 15.5. kello 16:30-21:00
  • pe 16.5. kello 16:30-21:00

Paikka: Kiilletie 1, 90620 Oulu

Pikaiset ilmoittautumiset Oulun Perussuomalaiset ry pj. Lare Inkalalle (0401819319 / lare.inkala@nullgmail.com).

Myös ennakkoilmoittautuneita pyydetään vahvistamaan ilmoittautuminen!

Lisätietoja koulutuksen tarkemmasta sisällöstä löydät poliisin kotisivuilta.

Kirjoitettu 1.4.2014

Tupaillat tauolla huhtikuun ajan

Oulun Perussuomalaiset ry:n viikottaiset tupaillat ovat tauolla huhtikuun ajan, koska toimistoa tarvitaan 3.-4.5. Oulussa järjestettävän puolueneuvoston järjestelyitä varten. Seuraa ilmoittelua kotisivuiltamme oulu.perussuomalaiset.fi ja Facebookista https://www.facebook.com/oulunperussuomalaiset

Kirjoitettu 1.4.2014

Osuuskauppa Arinan edustajiston vaalit 2014 – Perussuomalaiset ehdokkaat

Osuuskauppa Arinan edustajiston vaalit 2014 – Perussuomalaiset ehdokkaat Arinan jäsenalueelta 1 (Oulu, Ii, Muhos, Utajärvi, Vaala).

Lisätietoja Facebookista: https://www.facebook.com/ps2014arina

Lisätietoja Ehdokkaiden web sivulla: http://www.ps-oulu.pusku.com/

Lisätietoja vaaleista Arinan sivustolla: http://www.s-osuuskauppavaalit.fi/arina/

Klikkaa kuvaa isommaksi:

jäsenalue_1_ehdokkaat

Kirjoitettu 29.3.2014

Perussuomalaiset keräsivät monisatapäisen ihmisjoukon Oulun Rotuaarille

Perussuomalaiset järjestivät 29.3. Oulun Rotuaarilla vaalitapahtuman, joka keräsi satoja ihmisiä keskustelemaan päivän politiikasta ilmaisen makkaran, munkin ja kahvin kera. Ilmaisella ruoalla ei kuitenkaan viety Rotuaarin yrittäjien tienestejä, sillä perussuomalaiset olivat palkanneet yrittäjän hoitamaan tarjoilun.

Tapahtumaan veti ilmaisen ruoan lisäksi paljon porukkaa myös kansanedustaja
eurovaaliehdokas Pirkko Mattila, jonka ympärillä riitti kuhinaa. Kansaa kiinnosti myös ajankohtaiset Arinan edustajiston vaalit ja tapahtumassa olikin paikalla runsaasti perussuomalaisia Arinanvaaliehdokkaita.

Perussuomalaisten eduskuntavaalimenestystä 2011 kuvailtiin jytkyksi ja tämän kevään eurovaaleista haetaan superjytkyä. Se tarkoittaisi europarlamentaarikkopaikkojen kolminkertaistamista. Arinan vaaleista haetaan jopa megajytkyä, sillä edustajiston paikkamäärä voidaan jopa viisinkertaistaa.

20140329_Perussuomalaiset_Rotuaarilla

20140329_Perussuomalaiset_Rotuaarilla_makkaratarjoilu

Kirjoitettu 28.2.2014

Perussuomalaisia Oulun vaalilautakuntiin ja vaalitoimikuntiin

Oulun Perussuomalaiset hakevat parhaillaan toimijoita vaalilautakuntiin ja vaalitoimikuntiin. Niihin luottamushenkilöihin, jotka ovat toimineet aikaisemmin kyseisissä toimielimissä, tullaan ottamaan yhteyttä henkilökohtaisesti.

Jos haluat uutena toimijana mukaan vaalilautakuntaan tai vaalitoimikuntaan, pyydä lisätietoja ja ota yhteyttä Oulun Perussuomalaiset ry sihteeri Olli Rundgreniin (0449947313 / ollirundgren.ps@nullgmail.com).

Kirjoitettu 17.2.2014

Valtuustoaloite: Vammaisasiamiehen toimen perustaminen Oulun kaupunkiin

Valtuustoaloite: Vammaisasiamiehen toimen perustaminen Oulun kaupunkiin

Esitämme, että Oulun kaupunkiin perustetaan vammaisasiamiehen toimi.

Suomen 5. suurimmassa kaupungissa Oulussa olisi syytä olla vammaisasiamies. Oulun kaupungin vammaisneuvosto on nostanut yhdeksi kärkiteemakseen vammaisasiamiehen toimen perustamisen Ouluun.

Vammaispalvelujen käsikirjassa vammaisasiamiehen tehtävät määritellään seuraavasti:

“Vammaisasiamiehen tehtävänä on edistää vammaisten ja liikkumis- ja toimimisesteisten henkilöiden edellytyksiä elää ja toimia muiden kanssa yhdenvertaisena kaupunkilaisena.

Vammaisasiamies

  • Edistää, seuraa ja selvittää vammaisten henkilöiden yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon toteutumista muihin kaupunkilaisiin nähden, sekä tiedottaa ja raportoi toimenpiteistä.
  • Seuraa vammaisten henkilöiden perusoikeuksien ja syrjimättömyyden toteutumista.
  • Tekee näkyväksi epäkohtia, jotta varhainen puuttuminen niihin olisi suunnittelussa ja päätöksenteossa mahdollista.
  • Toimii asiantuntijana kaupungin työryhmissä, kehittämishankkeissa ja projekteissa vammaisuuteen ja palvelujen saavutettavuuteen liittyvissä asioissa.
  • Järjestää koulutusta kaupungin henkilöstölle, luottamushenkilöille sekä vammaisjärjestöille tehtäväkuvaansa liittyvissä asioissa.
  • Toimii tarvittaessa linkkinä kaupungin eri toimijoiden ja paikallisten vammais- ja pitkäaikaissairaiden järjestöjen välillä.
  • Vastaanottaa kaupunkilaisten palautetta vammaisuuteen ja palvelujen savutettavuuteen liittyvissä asioissa.
  • Edistää kaupungin palvelujen saavutettavuutta sekä myönteistä asennoitumista vammaisuutta ja esteettömyyttä kohtaan.
  • Osallistuu kaupungin vammaisneuvoston työskentelyyn valmistelijana ja sihteerinä.
  • Ohjaa ja neuvoo vammaisia henkilöitä ja heidän läheisiään vammaisuuteen liittyvissä kysymyksissä.”

Oulussa 17.2.2014

Anne Snellman, ps.
Veijo Väänänen
Annemari Enojärvi
Juha Vuorio
Jenna Simula
Vaili Jämsä-Uusitalo
Olli Immonen
Ville Vähämäki

Kirjoitettu 9.2.2014

Raportti: Luottamushenkilöiden kokoontuminen Oulussa 9.2.2014

Raportti: Luottamushenkilöiden kokoontuminen Oulussa 9.2.2014

Valtuustoryhmän ja kaikkien Oulun, Haukiputaan ja Kiimingin Perussuomalaisten luottamushenkilöiden yhteinen tilaisuus Kirkkotorin koulutuskeskuksessa sunnuntaina 9.2.2014 keräsi 20 päisen aktiivijoukon meneillään olevista talviolympialaisista huolimatta.

Tilaisuudessa annettiin hyviä eväitä luottamustehtävien hoitoon sekä kuultiin kuulumisia eduskunnasta.

Kirkkotori 9.2.2014

“Perhekuva” seminaariin osallistujista. copyright: Vaili Jämsä-Uusitalo

Kirkkotori 9.2.2014

“Perhekuva” seminaarin osallistujista. copyright: Juha Vuorio

Kirkkotori 9.2.2014

Kuvassa seminaarin osallistujia. copyright: Juha Vuorio

Kirkkotori 9.2.2014

Kuvassa vasemmalla Oulun PS valtuustoryhmän puheenjohtaja Juha Vuorio sekä oikealla Oulun Perussuomalaiset ry puheenjohtaja Lare Inkala. copyright: Jari-Pekka Teurajärvi

Kirkkotori 9.2.2014

Kuvassa kansanedustaja Pirkko Mattila. copyright: Jari-Pekka Teurajärvi

Kirkkotori 9.2.2014

Kuvassa vasemmalla Oulun Perussuomalaiset ry tiedottaja Jari-Pekka Teurajärvi sekä oikealla puheenjohtaja Lare inkala. copyright: Juha Vuorio

 

Kirjoitettu 3.2.2014

Raportti: Talous- ja kirjanpitokoulutus Oulussa 2.2.

Perussuomalaiset rp. järjesti sunnuntaina 2.2.2014 talous- ja kirjanpitokoulutuksen Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun Perussuomalaisten paikallisyhdistysten taloudenhoitajille, puheenjohtajille sekä muille jotka paikallisyhdistyksistä koulutusta tarvitsivat. Koulutus järjestettiin Oulussa, Kirkkotorin koulutuskeskuksessa ja paikan päälle oli saapunut monikymmenpäinen joukko Perussuomalaisia aktiiveja. Paikan päällä vieraili myös kansanedustaja, eurovaaliehdokas Pirkko Mattila. Kouluttajana toimi Perussuomalaisten talouspäällikkö Auli Kangasmäki sekä järjestösihteeri Pekka Kataja.

Oulun Perussuomalaiset ry osallistui koulutukseen puheenjohtaja Lare Inkalan, taloudenhoitaja Helena Lämpsän sekä sihteeri Olli Rundgrenin voimin. Koulutuksen ajankohta oli valittu erinomaisesti heti vuoden alkuun, ajatellen paikallisyhdistysten uusia toimijoita.

(Klikkaa allaolevia kuvia, jos haluat nähdä ne suurempana)

Talous- ja kirjanpitokoulutus Oulussa 2.2

Talous- ja kirjanpitokoulutus Oulussa 2.2. (copyright Sebastian Tynkkynen)

 

 

 

 

 

 

Keskittynyttä porukkaa ja yhdessätekemisen meininki.

Keskittynyttä porukkaa ja yhdessätekemisen meininki. (copyright Sebastian Tynkkynen)

Myös kuulumisia kerettiin vaihtaa (copyright Sebastian Tynkkynen)

Myös kuulumiset ehdittiin vaihtaa. (copyright Sebastian Tynkkynen)

J-P Teurajärvi (teksti), Sebastian Tynkkynen (kuvat)

Kirjoitettu 30.1.2014

Luottamushenkilöiden kokoontuminen Oulussa 9.2

Oulun alueen Perussuomalaisten luottamushenkilöiden kokoontuminen sunnuntaina 9.2 Kirkkotorilla Asemakatu 5

Valtuustoryhmän ja kaikkien Oulun, Haukiputaan ja Kiimingin Perussuomalaisten luottamushenkilöiden yhteinen tilaisuus Kirkkotorin koulutuskeskuksessa sunnuntaina 9.2 klo 12 alkaen. Tilaisuus on kaikille Oulun alueen Perussuomalaisille, joilla on jonkinlainen luottamustehtävä tai toimii aktiivisesti yhdistyksen parissa.
Alustava ohjelma:

1. Avaus, Oulun Perussuomalaisten puheenjohtaja Lare Inkala
2. Eduskunnan kuulumiset, kansanedustaja Ville Vähämäki
3. Kakuntekijät ja -jakajat, valtuustoryhmän puheenjohtaja Juha Vuorio
4. Oulun luottamusmiestehtävät, kaupunginhallituksen jäsenemme Vaili Jämsä-Uusitalo ja Anne Snellman
5. Maakunnalliset luottamuspaikat: kansanedustaja Pirkko Mattila
6. EU-vaalit: euroehdokas ja kansanedustaja Pirkko Mattila
7. Perussuomalaisten Oulun toimintaa kevätkaudella (tupaillat, Arinan vaalit, EU vaalit, ..) tiedottaja Jari-Pekka Teurajärvi
kahvitarjoilu, Lare Inkala toimii tilaisuuden puheenjohtajana

Tervetuloa!

Lisätietoja tilaisuudesta: Jari-Pekka Teurajärvi (teurajarvi@nullhotmail.com, puh: 040 807 3847)
katso Uuden Oulun Luottamushenkilöt
Asemakatu 5, 90100 Oulu
Kirjoitettu 26.1.2014

Juha Vuorio valtuustoryhmän johtoon

Valtuustoryhmän vuosikokouksessa 26.1.2014 uudeksi puheenjohtajaksi valittiin Oulun Energiakonsernin puheenjohtajana toimiva valtuutettu Juha Vuorio.

Varapuheenjohtajaksi valittiin kaupunginhallituksen ensimmäisenä varapuheenjohtajana toimiva valtuutettu Vaili Jämsä-Uusitalo. Sihteerinä jatkaa mm. kansanedustaja Olli Immosen avustajana toimiva valtuutettu Jenna Simula.

Oulun Perussuomalasiten kaupunginhallituksen ryhmää johtaa edelleen kaupunginhallituksen jäsen ja valtuutettu Anne Snellman.

 

Kirjoitettu 18.1.2014

Olli Rundgren valittiin uudeksi sihteeriksi

Oulu_toimet_02

Oulun Perussuomalaisten hallituksen järjestäytymiskokouksen osanottajia kuvassa vasemmalta: Anne Snellman, Vaili Jämsä-Uusitalo, Helena Lämpsä, Olli Rundgren, Raimo Rautiola, Seppo Leskinen, Juha Vuorio, Lare Inkala, Joukamo Kortesalmi, Jari-Pekka Teurajärvi ja Jari Pirinen sekä Paula Juka.

Oulun Perussuomalaiset ry:n hallituksen järjestäytymiskokous valitsi paikallisyhdistyksen varapuheenjohtajaksi kaupunginvaltuutettu Juha Vuorion. Sihteeriksi puolestaan valittiin palveluesimies Olli Rundgren ja taloudenhoitajaksi kirjeenvaihtaja Helena Lämpsä.

Oulun Perussuomalaisten tiedottajaksi valittiin insinööri Jari-Pekka Teurajärvi.

Hallituksen kokouksessa puheenjohtajana toimi yhdistyksen tuore puheenjohtaja Lare Inkala. Tilaisuudessa vierailivat myös Perussuomalaisten järjestösihteeri Joukamo Kortesalmi ja Perussuomalaisten Pohjois-Pohjanmaan piirin puheenjohtaja Paula Juka.

Tilaisuudessa kukitettiin yhdistyksen vetovastuusta luopunut aiempi puheenjohtaja Perussuomalaisten Pohjois-Pohjanmaan piirin toiminnanjohtaja Jari Pirinen.

Kirjoitettu 8.12.2013

Lare Inkala Oulun PS -johtoon

oulun ps hallitusOulun Perussuomalaisten uuden hallituksen jäseniä kuvassa vasemmalta: Juha Vuorio, Sebastian Tynkkynen, Vaili Jämsä-Uusitalo, uusi puheenjohtaja Lare Inkala, Anne Snellman ja Raimo Rautiola.

Freelancer, Oulunsalon kulttuuri-instituutin puheenjohtaja Lare Inkala valittiin Oulun Perussuomalaiset ry:n puheenjohtajaksi paikallisyhdistyksen sääntömääräisessä syyskokouksessa sunnuntaina Oulussa.

Aikaisempi puheenjohtaja ja monivuotinen hallituksen jäsen Jari Pirinen ei ollut käytettävissä puheenjohtajan tehtävään.

Inkala voitti puheenjohtajavaalissa vastassa olleen insinööri Jari-Pekka Teurajärven.

Oulun Perussuomalaisten muiksi hallituksen jäseniksi valittiin opintoasiain sihteeri, kaupunginhallituksen 1. varapuheenjohtaja Vaili Jämsä-Uusitalo varalla DI, kansanedustaja Ville Vähämäki, DI, kaupunginvaltuutettu Juha Vuorio varalla henkilökohtainen avustaja, kaupunginvaltuutettu Annemari Enojärvi, FT, kaupunginhallituksen jäsen Anne Snellman varalla yrittäjä, kaupunginvaltuutettu Veijo Väänänen, kasvatustieteiden yo, varavaltuutettu Sebastian Tynkkynen varalla sihteeri Helena Lämpsä, yrittäjä, varavaltuutettu Raimo Rautiola varalla virastomestari Seppo Paakkari ja eläkeläinen, varavaltuutettu Seppo Leskinen varalla insinööri Jari-Pekka Teurajärvi sekä ambulanssinkuljettaja Olli Rundgren varalla eduskunta-avustaja, kaupunginvaltuutettu Jenna Simula.

Paikallisyhdistyksen edustajiksi Perussuomalaisten Pohjois-Pohjanmaan piirin kokouksiin valittiin Vaili Jämsä-Uusitalo varalla Ville Vähämäki, Juha Vuorio varalla Annemari Enojärvi, Anne Snellman varalla Veijo Väänänen, Sebastian Tynkkynen varalla Helena Lämpsä, Raimo Rautiola varalla Seppo Paakkari, Seppo Leskinen varalla Jari-Pekka Teurajärvi, Olli Rundgren varalla eduskunta-avustaja Jenna Simula, Teuvo Saikkonen varalla Pasi Rousu ja Esa Paloniemi varalla Timo Mällinen sekä Lare Inkala varalla Leila Marttila.

Kirjoitettu 30.9.2013

Oulun Perussuomalaisten veneretki

syksyn veneretki_5Pitkä lämmin loppukesä mahdollisti veneilyn hyvässä säässä vielä syyskuussa:

Syyskuun lopun veneretki ja saunailta olivat onnistunut tilaisuus Hietasaaressa. Kuvassa yhdistyksen varapuheenjohtajan Lare Inkalan vene ja miniristeilyllä mukana olleita perussuomalaisia. Mukaan tuli vielä pari ihmistä jotka eivät ehtineet kuvaan. Veneilykauden jälkeen olleet poikkeuksellisen lämpimät säät mahdollistivat tunnin veneilyn Oulun edustalla